Kansallismuseossa on esillä ns. outsider-kuvataidetta; taiteen hegemonian ulkopuolista, usein naivismin tunnusmerkit täyttävää, ei-akateemista, itse oppineiden taiteilijoiden kuvataidetta.
Minulla ei ole museokorttia periaaatteesta: En kestä sen pakkomyyntiä, mikä varmistetaan sillä, että museoiden kertamaksut on nostettu pilviin. Kansallismuseonkin pääsymaksu on 15 €, alennusryhmät 9€, tuskin koskee työttömiä, yleensä nimittäin ei. Itse paitsi työtön, olen myös taiteen suhteen kranttu, enkä mitenkään kaikkiruokainen, joten käytän ilmaispäivät hyväkseni.
Päädyin näyttelyyn puolivahingossa Helsingin Taiteiden yönä.
Tarkoitus oli mennä Amos Rexin loppumaisillaan olevaa nuorison taidenäyttelyä katsomaan. Tiesin sinne olevan jonoa, eikä se jono mikään mahdoton ollut kello 19 jälkeen, mutta kuullessani jonkun sanovan jonon alkupään jonottaneen 15 minuuttia, otin kuitenkin jalat alleni ja suuntasin Kansallismuseoon, mikä sekin oli vaihtoehto 30 tapahtuman listallani. Ei ollut aikaa jonoille. (Ainoan kaljanikin ostin kaupasta mennessäni kuuntelemaan katusoittoa, koska ei ollut aikaa pysähdellä terassille.)
Kansallismuseon näyttelyn nimi on ilmeisesti Kesytön taide, mitä nimeä en huomannut itse näyttelyssä.
On joka tapauksessa kiva mennä näyttelyyn tietämättä siitä tai sen taiteilijoista oikeastaan mitään.
Matkalla kuulin Jiri Nikkisen äänen Storyvillen vanhainkotiterassilla ja pysähdyin kuuntelemaan puolen biisin verran. Lauleskelin loput Beatles-biisistä Jirin kanssa museolle kävellessäni hitaista katseista välittämättä.
Jo ensimmäisessä huoneessa olin vaikuttunut, ja tila jatkui ja syveni näyttelyn edetessä.
Lopulta nöyrryin lukemaan selostuksia ja vuosilukuja pelkkien teosten nimien sijaan. Tajusin, että nämähän ovat aivan vakiintuneita ja arvostettuja taiteilijoita omalla sarallaan.
Ei ihme: olisin huolinut minkä tahansa teoksen kotiini.
En ole minkään taiteenlajin asiantuntija, joten en ala tässä toistaa lukemiani asiantuntijoiden tekemiä selostuksia.
Tämä taiteen suuntaus, sanottakoon sitä nyt sitten outsider-taiteeksi kun muutkin niin tekevät, viehättää minua ehkä siksi, että se raadollisuudessaan ja parhaimmillaan hullussa intohimossaan lähentelee ekspressionismia, joka kuuluu lempisuuntauksiini katsojana.
Kuolema ja pirut on aina hyvä aihe (TJEU Hugo Simberg) ja niitä näissä löytyy ihan kivasti.
Kuvia otin vain muutamasta suosikistani ja siitä ainoasta, mistä en pitänyt (=violetti) ja niin epäskarpisti, etten kaikista pysty lukemaan tekijää. Menkää katsomaan ja lukekaa itse!
Näyttely on auki vielä reilun kuukauden 24.9.23 asti. Suosittelen.
Mainittakoon vielä, että tämän näyttelyn jälkeen museo menee remppaan ainakin vuodeksi, joten jos haluaa vaikka tsiigailla Gallen-Kallelan upeat teokset, sekin kannattaa tehdä nyt, koska se ei sitten hetkeen onnistu.
Linkissä lisätietoa näyttelystä: https://www.kansallismuseo.fi/fi/ajankohtaista/laaja-outsider-taiteen-nayttely-kansallismuseoon
Todellinen prinsessa 