Stocka ja Helsingin kadonneet tavaratalot

Oletteko huomanneet, että Helsingissä ei ole enää kunnollista tavarataloa?
Keskustan Stockmann on vuokrannut ulkopuolisille toimijoille ennen hyviä osastojaan, valikoima on supistunut valtavasti, ja vaateosastot ovat vallisevan tavan mukaisesti kuihtuneet kokoelmaksi putiikkeja.
Hakaniemen Sokos lopetettiin ajat sitten, keskustan Sokos on aina ollut valikoimaltaan huonompana pelkkä hätävara- ja junttivaihtoehto vanhalle (perustettu v. 1858) kunnon Stockalle.  Olen jo sivunnut aihetta Sokos vanhassa postauksessani, jossa kerroin, miten kävi, kun yritin etsiä kesäalesta vaatteita.

In Finland we have design

Poikkean tapani mukaan hetkeksi sivuraiteelle nillittämään:
DESIGN ja BRÄNDI ovat päivän sanat, ja näin on ollut vuosia, halusi asiakas tai ei. Design on erityisesti Suomessa taikasana, jolla kansantalouden aina vaan uskotellaan pelastuvan, vaikka näyttö puuttuu. Kuinka realistinen tämä uskomus on, ja kuinka suuri osa siitä perustuu niin kutsuttuun ilmaan, riippuu itse kunkin motivaatiosta ja uskonkappaleista.  Myönnän olevani lähtökohtaisesti muutosvastarintainen milloin olemassa olevia, hyviksi todettuja ratkaisuja (esim. hyvinvointiyhteiskunnan perusteita) romutetaan, mutta kohtuus kaikessa! Se suomalainen design, josta jotain vielä maksetaan, on viime vuosisadalta ja sen luojat makaavat tukevasti haudassa.
Suomalainen design voi olla ”big in Japan”, mutta kyllähän se on globaalisti tänä päivänä aika marginaalinen ilmiö. Sillä, että Minna Parikan kengät ovat vuosia sitten näkyneet (itse en muuten ole kyseistä jaksoa nähnyt tai ainakaan huomannut) Sinkkuelämää-sarjassa ei hirveän pitkälle ratsasteta, vaikka sarjasta esitettäisiin sata uusintakierrosta tv:ssä. Vorwärts! sanoo saksalainen ja puhuu järkeä.
Tarkoitus oli kuitenkin siirtyä käsittelemään brändien diktatuuria tavarataloissa ja mitä siitä seuraa kuluttajalle.

Myymälät – ketä varten?

Jokainen itseään kunnioittava tavaratalo järjestää nykysin tavaransa merkkien mukaan. En juurikaan matkustele maailmalla tai Suomessakaan, joten en ota kantaa ilmiön levinneisyyteen, mutta esimerkkejä löytynee muualtakin. Helsingissä ilmiö hyppää silmille todella pahasti.
Oletetaan, että asiakas ei tarvitse mitään tiettyä asiaa, vaan tulee kauppaan mentaliteetilla ”Sejase on makee brändi, voisin ostaa jotain niitten kamaa”.
Tavaratalon tarkoitus on kuitenkin tarjota kerralla samassa paikassa, helposti saatavilla  kattava valikoima tavaraa, myydä mahdollisimman paljon muuta kaikenlaista siinä sivussa ja säästää kuluttajan aikaa ja vaivaa, vaikkei välttämättä rahaa. Väitän, ettei tämä enää toteudu, vaikka tarve on edelleen olemassa. Automarketit ja ostoskeskukset eivät korvaa tavarataloa, eivatkä muuten vähennä yksityisautoilua.
Väitän, että valtaosa ihmisistä menee tavarataloon etsimään jotain tarvitsemaansa, oli se sitten tehosekoitin tai villatakki tai molemmat. Tarvitsee tai ihan vaan haluaa vaikkapa uuden, kevyen matkalaukun tai tiettyyn talvitakkiin sopivan pipon.
Hän haluaa nähdä, mitä on tarjolla, hipelöidä tarjolla olevia tuotteita, kokeilla laukun painoa ja pyörien rullaavuutta ja verrata niitä toisiin vastaaviin tuotteisiin, tai katsoa, mikä pipon väri passaa talvitakin ja mikä malli naamataulun kanssa. Tätä ei voi tehdä verkkokaupassa.
Asiakas ei lähde varta vasten ostamaan X:merkkistä pipoa, kattilaa, uuninpesuainettta jne., ellei ole ihan lammas ja idiootti. Harvalla on varaa olla niin löperö vallitsevassa taloustilanteessa.
Toki sekin on mahdollista ja näinkin käy, etenkin sen ikäisen väestön keskuudessa, jolla ei vielä ole tuloja. Varhaisteini esim. saattaa haluta samanlaisen pipon, minkä on nähnyt idolinsa päässä (idolinsa sponsorin tarjoamana), tai samanlaisen huulikiillon, mitä ihailemansa luokkakaveri käyttää.
Mutta puhunkin nyt aikuisista, ja yleensä aikuisen hankinnat liittyvät (todelliseen tai kuviteltuun) tarpeeseen, johon etsitään ratkaisua.

Olen työelämässä ollut paljonkin tekemisissä erilaisten brändien kanssa, joten sisäistän ja ymmärrän sekä brändin kehittämisen järjen että motiivit markkinoinnin mielessä. Globaaleilla markkinoilla brändimielikuva, tunnettuus ja himoittavuus on oleellista, ei sitä kukaan kiellä. Brändäyksen lopullinen tavoite on kuitenkin myydä tuotetta tai firman osakkeita, ja se vaatii, että jälleenmyyjät ja asiakkaat löytävät tuotteen.
Joskus asiakkaat huomaavat uutuuden, mielenkiintoisuuden, ratkaisun tuttavapiirin, markkinoinnin tai median välityksellä ja vaativat tuotetta kaupoista, joskus sisäänostaja/kauppias on hereillä ja osaa ennakoida tuotteita, joita kohta tullaan vaatimaan. Tähänhän perustuu esim. muotibloggaajien ja julkkispuhemiesten käyttö muodin brändäyksen apuna jne.
Ja toimiihan se, kauppa toimii kuten brändi haluaa. Kun tuotteen valmistajalta tulee valmis markkinointi- ja sisustusmatsku kauppaan, onhan se kaupalle helpompaa ja halvempaa.

Mutta asiakas ei välttämättä tykkää. Sori.
Oletetaanpa sellainen skenaario, että haluan hyvännäköset housut, en mitenkään ehdottomasti Mexxin housuja (jotka muuten sopivat leikkaukseltaan yleensä hyvin pitkille ihmisille). Joku toinen haluaa kestävät housut, ja on niitäkin jotka haluavat rumat housut (ks. kohta teinit). Haluan, että housut ovat rivissä ja näen ne kerralla.
En halua juosta ympäri ämpäri osastoja ja kauppoja ja haalia kuudelta eri putiikki putiikista housuja käsivarrelleni ja kenties olla huomaamatta juuri niitä itselleni sopivimpia , koska ne ne sijoitettu johonkin kulman taakse, tai joita en älyä etsiä, koska ne ovat sellaisen valmistajan housut, jonka nimen yhdistän perinteisesti vaikka alkoholimerkkiin tai kynttilöihin.
Pointtini on siis se, että tämä brändin mukaan sijoittelun trendi, jolle ei näy loppua, ei palvele ketään. Se ei palvele myöskään myyntiä. Henkilökuntaakin tarvitaan enemmän, jos sekin saa juosta ympäri taloa etsimässä tuotteita niille asiakkaille, jotka tätä ymmärtävät vaatia.
Etenkään se ei palvele täti-ihmisiä, jotka ennen nuljuivat Stockalla ihan iloisesti, ja nyt haluavat sieltä pois heti sisään astuttuaan. Täti-ihmiset tekivät heräteostoksia viihtyessään tavaratalossa ja toivat sille rahaa. Kummitätini meni parikymmentä vuotta sitten Hulluille Päiville katsomaan löytyiskö sieltä mitään kivaa. Tarvetta millekään ei ollut.  Hän osti sitten auton. (Stockmann Auto muuten myytiin jo 10 vuotta sitten.)

On todella vahinko, että joku jossain on päättänyt, ettei tavarataloja enää tarvita tai ne eivät kannata.

[à propos: Jos muuten kiinnostaa perehtyä allekirjoittaneen mielestä varsin kiehtovaan tavaratalo- ja kuluttamisaiheeseen tarkemmin, työn tai huvin puolesta, riippumattoman epäkaupallisesta näkökulmasta, voi aloittaa esim. Pasi Mäenpään väitöskirjasta Narkissos kaupungissa (Tammi 2005) tai tavarataloja tutkineen Anna Kortelaisen tuotannosta (Päivä naisten paratiisissa. En valitettavasti ole lukenut, kuten en Mäenpäätäkään kuin paikoitellen). Ainakin Mäenpään kirjallisuusluettelosta näkyy löytyvän viljalti lisäluettavaa aihepiiristä. Tulee myös mieleen kaupungistumista ja muotia sata vuotta sitten kiinnostavasti havainnoinut klassikko Georg Simmel.]

Stockmann ansaitsee oman alaotsikkonsa

Stockmannin verkkosivulla kerrotaan, että ”Stockmann on ottanut 1.1.2015 alkaen käyttöön uuden yhtiörakenteen, jonka mukaisesti yhtiön toiminta jakautuu kolmeen liiketoimintayksikköön, jotka ovat Stockmann Retail, Real Estate ja Fashion Chains.”(viimeksi mainittu = Lindex.)

Stocka oli ihana. Tuttavapiirini naiset, entiset Stockan fanit, joiden kanssa asiaa on puitu, ovat kaikki murheen murtamia perinteisen instituution ja helsinkiläisyyden ilmentymän alasajosta.
Pankin järjestämässä Naisten pörssi-illassa Helsingin Pörssitalossa helmikuussa alku oli lupaava. Illan avasi Nasdaqin tj. Lauri Rosendahl ja Stora Ensoa esitteli faktapohjaisesti ja asiallisesti Ulla Paajanen-Sainio, yhtiön sijoittajasuhdejohtaja. Näkyi, ettei ollut Ulla ensimmäistä kertaa asialla. Numeroita avattiin ja  ongelmiakin mainittiin tasapuolisuuden vuoksi. Olin kiinnostunut ja puhujan ammattitaidosta vaikuttunut.

Seurasi Stockmannin esittely yhtiönä. Olin aikonut esittää kiperiä kysymyksiä, mutta koska ensinnäkin koko Stockan strategia on mielestäni täyttä bull shittiä ja toiseksi esittelijä oli ylimalkainen ja epämääräinen, enkä uskonut hänen osaavan tai haluavan vastata kysymyksiini, annoin armon käydä oikeudesta ja säästin omia hermojani poistumalla paikalta.
Kuntelin kuitenkin aika pitkään. Kävi ilmi, minkä jo tiesimme: sen sijaan että Stockmann keskittyisi siihen minkä se ennen osasi, eli erinomaiseen palveluun, laajaan ja kattavaan tuotevalikoimaan ja osaavaan henkilökuntaan, se keskittyy muuhun.

Muoti kuulemma tuottaa tätä nykyä noin 80 pinnaa tuloksesta. (Näitä voitte mennä katselemaan vuosikertomuksesta, tulostiedoista ja talouslehdistä, sillä kirjoitan puhtaasti muistin varassa ja vapaalla kädellä.) Siinäkin suuntaudutaan jatkossa verkkokauppaan, jossa ei tarvita kalliita liiketiloja kaupunkien keskustoissa.
Tulosta aiotaan jatkossa tehdä Real Estate –puolella. Kuitenkin kerrottiin, että 53 % tiloista on Stockmannin omassa tavaratalokäytössä. En tiedä, laskettiinko prosentti neliöistä vai kiinteän omaisuuden arvosta, enkä siis paljonko siitä jää vuokrattavaa. Lukuja ja numeroita ei näytetty eikä avattu niin että olisin ymmärtänyt. Olenhan vain nainen ja humanisti.
Puhuja, Nora Malin, Stockmannin viestintäjohtaja, joka vastaa myös sijoittajista, toisti (vahingossa?) useampaan kertaan lauseen, jonka sisältö oli suunnilleen että kaikki neliöt syynätään hyvin tarkkaan. Tulkitsen tämän niin, että kaikki irtoava vuokrataan ulkopuolisille yrityksille ja lisää aioitaan irrottaa tavaratalokäytöstä.
Mutta Stockmann aikookin laajentaa verkkokaupan osuutta. Ei varsinaista ydinosaamista, mutta, hei, onhan noita konsultteja! Uusi jakelukeskuskin valmistuu korvaamaan kolme nykyistä.
Jälleenmyynti kuitenkin jatkuu, ja sen tähtinä ovat muoti, kosmetiikka ja Herkku, kun löysät on höylätty pois.

Akateeminen on myyty Bonnierille, jolla on ”osaamista ja historiaa kirjallisuudessa”. Luulin, että Akateemisestakin olisi löytynyt! Löytyi ainakin vielä 1980-luvun lopussa, jolloin olin siellä töissä, 90-luvulla, vielä 2000-luvun alussakin. Kuka sinne enää haluaa töihin?
Stockahan oli tunnettu siitä, että siellä koneet ja värkit korjattiin, ja väliajaksi saattoi jopa saada korvaavan koneen. Moni osti siksi kodinkoneet, elektroniikan ja vempeleet Stockmannilta ja maksoi ehkä siitä himpun enemmän. Enää ei tarvitse: Tietotekniikka ja kodinkoneet ovat Expertin hallussa.
Seppälä myytiin toimivalle johdolle. Se taas on ihan sama, koska Seppälä ei mitenkään identifioitunut tai ehtinyt muodostua osaksi Stockaa, tai päinvastoin. Sanoisin, että ostajille voisi olla hyväkin ostos, jos jatkavat samalla mallilla, mutta voiko sillä jatkaa, jää nähtäväksi ja riippuu tuloksesta.
Hobby hallille etsitään ostajaa. On muuten etsitty julkisesti jo yli vuosi, ja varmaan aloitettu kartoitus aikaisemmin. Olen käynyt Hobby Hallissa kaksi kertaa. En ostanut mitään. En tiedä käykö siellä kukaan, joten varmaan myynti on ihan hyvä idea. En ota kantaa.
Ennen kattava stadin keskustan tavaratalon leluosasto on annettu Hamleysille. Stockan marraskuisen tiedotteen mukaan Stockmannin Real Estate -liiketoimintayksikön johtaja Björn Teir sanoo Hamleysin olevan ”oman alansa legenda […] uusi myymälä ja sen ainutlaatuinen konsepti inspiroi varmasti niin lapsia kuin heidän vanhempiaankin”. Menkääpä katsomaan ja kertokaa, inspiroiko! Omassa tuttavapiirissäni ei. Kun se ei ole hyvä kauppa Lontoossakaan, miten sitten Suomessa?
Venäjän tavaratalot on myyty, mutta kauppakeskus Nevski Center on edelleen Stockan omistuksessa ja ilmeisesti menee jotenkin ok. Puhuja ei maininnut sijaintia, mutta googlasin. Sama, sinänsä viehättävä talo, jossa luokkaretkellä Leningradissa (kyllä, se oli nimi tuolloin) osteltiin liioilla ruplillamme miesten huopahattuja jotain ostaaksemme.
Oulun Stocka lopettaa, mutta ”Tapiolaan avataan uusi tavaratalo”. Siitä kysytään kuulemma jotain asiakkailtakin, että ihan mielipiteitä saa mennä esittämään. Nettiin jonnekin. En ihan tajunnut minne, olin jo aika kypsä puheenvuoroon.
Itiksestäkin olisi voinut aikanaan kysyä, mutta ei kysytty ja se kyllä näkyy. Ehkä Itiksen katarstofista on opittu jotain, ja siksi nyt Tapiolan osalta potentiaalisen asiakkaiston mielipiteet kiinnostavat enemmän.

Helsingissä ikäni asuneena, Stockan pitkäaikaisena, joskin harvakseltaan asioivana ja siksi ei-järin-tuottavana kuluttaja-asiakkaana olen loukkaantunut koko lafkalle. Viimeinen niitti oli juurikin Itiksen Stockan muutto ja ”uudistus”, joka on täysin epäonnistunut. Menkää katsomaan. Tyhjää on.
Henkilökuntaakaan ei näy, mutta eipä se liene tarpeen kun ei ole asiakkaitakaan. Verrattuna vanhaan Itiksen Stockaan, uudella Stockalla ei asioi kukaan kuin pakon edessä. Metroasemalta julkisilla liikkuva ei jaksa kävellä koko Itiksen läpi sen ääripäähän. Ruokakassien kanssa puolimaraton ei todellakaan inspiroi. Herkussa, jossa sentään yleensä on asiakkaita, asioivat ne, jotka sattuvat saamaan autonsa oven läheisyyteen parkkiin. Se on onnenkauppaa, sillä parkkipaikka on Itiksen ärilaitaa, joka päättyy Stockaan.
Fyysinen sijainti on jo ensimmäinen este kaupankäynnille, en edes mene itse liiketilan huonoon ja epäkäytännölliseen arkkitehtuuriin ja valikoimaan, joka on varjo entisen Stockmannin suuruudenpäivistä. Stockmann… sieltä ei todellakaan saa enää mitä tahansa.

Mitä sitten on säilytetty? Lindex!
Ehdin tilaisuudessa kuulla, että se jatkaa omalla johdollaan. Ei siis varsinaisesti haittaa Stockan toimintaa tai imagoa. Mutta silti: Lindex. Kauheeta romua!
Tämä kirjoitus on taas hyvin Helsinki-keskeinen. Mielelläni kuulisin, miten muissa Suomen kaupungeissa menee. Löytyykö tavarataloja? Ennen vanhaan Turussa oli Wiklund. Muistelen nähneeni, että se olisi nykyisin Sokos? Entäs Kärkkäinen? Oulussa, Lahdessa? Mahtaako sieltä saada mitä tahansa?

Advertisements

4 vastausta artikkeliin “Stocka ja Helsingin kadonneet tavaratalot

  1. Hyvä kirjoitus Sanna. Olen surukseni aina stadissa asuneena todennut aivan saman, tavaratalojen alasajon. Viimeksi etsin valaisimia Sokokselta, mutta kuulin, että koko osasto on lopetettu.
    Stockalla oli monta luottomyyjää, mm. Itiksen entisen kodinkoneosaston parrakas myyjä, aina sai vinkkejä ja apua. Siellä oli Kaupungin paras palvelu.
    Mikään ei ole ikuista, ei edes stockka.
    Hissityttöjä muistelen kaiholla..

    Tykkää

  2. Kiitos loistavasta kirjoituksesta. En ole nainen enkä helsinkiläinen, mutta Tampereella olen seurannut paikallisen Stockan tuhoa vuosituhannen alusta lähtien (muutin kaupunkiin vuonna 1999). Juuri ennen vuosituhannen vaihdetta tavaratalosta Tampereella oli vielä jäljellä jonkinmoista loistoa; kerrokset olivat siistejä ja järjestyksessä, tuotteet olivat hyvälaatuisia ja sellaisia, mitä ei muualta kaupungista saanut. Mutta vuosien aikana ympäristö alkoi jotenkin nuhraantua. Paskaisiin ja kuluneisiin tiloihin alettiin kärräämään yhä lisää keskihintaista roskaa, joka tiivistettiin myymälätilaan sekaviinröykkiöihin. Käsittääkseni Turun tavaratalo on aina ollut tällainen kuormalavamyyntipaikka – ainakin joka kerta, kun olen siellä käynyt. Kateellisena seurasin Helsingin tavarataloa siellä usein käydessäni.

    Kun Helsingin tavaratalossa alkoi se mittava, vuosikausia kestävä remontti, tuntui että sieltä poistui kaikki se hyvä glamour, joka ennen oli houkutellut ihmisiä. Samalla konserni muuttuii Helsinki-keskeiseksi, Exclusive-lehdessä kirjoitettiin aluksi vain ja ainoastaan Helsingistä, lopulta todettiinkin että sehän onkin vain Helsingin tavaratalon lehti, jota jostain syystä postitellaan myös landelle satunnaisesti. Tampere jatkoi nuhruuntumistaan ja Kiina-tuotteet alkoivat vallata osastoja. Hulluilla päivillä myytiin merkkivaatteiden sijaan jotain käsittämättömiä neverheard-merkkejä, joista en ollut kuullutkaan. Esim. tanskalainen 4YOU (joka ei varsinaisesti ole mikään merkkituote, mutta keskihintainen nuorisobrändi) vs. hulluilla päivillä myynnissä oleva 2-YOU.

    Tampereella tuntui vuosikaudet enemmän ja enemmän siltä, että sekä kiinteistöpäällikkö että sisäänostaja olisivat jääneet eläkkeelle. Kiinteistö rapistui ja tuotevalikoiman laatu heikkeni. Vihdoin muutama vuosi sitten tavaratlo remontoitiin läpikoitaisin, mutta se tapahtui liian myöhään; stockan koko konserninlaajuinen alamäki oli jo alkanut. Elektroniikkaosasto ehti huikaista näkymillään vuoden, kunnes se pudettiin ja maalattiin Expertin väreihin musta-oranssiksi.

    Vaatemerki9t arkipäiväistyivät. Nykyään ei ole mitään järkeä ostaa Stockmannilta vaatteita, kun samat rytkyt löytyvät 300 metrin päästä ostoskeskuksesta merkkien omista myymälöistä, joissa on usein alennuksiakin. Stockalla ei koskaan nykyään. Kahvila muuttui aneemiseksi lastenvaunuparkiksi.

    Ennen täällä maaseudullakin Stockmann oli sellainen tavaratalo, josta löytyi aina kaikki tarvittava laadukas tavara, nykyään siellä ei ole oikein mitään sellaista, mitä ei saisi muualta paremman palvelun kera. Myyjistä on vähennetty puolet, ja ne jäljelle jäävät juoksevat asiakkaita pakoon. Tein joskus työkseni asiakaspalvelun laatututkimuksia, mutta minun oli lopetettava Stockmannin asiointini, sillä työaikani ei riittänyt odotella palvelua niin kauaa kuin mitä sen saamiseksi olisi pitänyt odotella.

    Viikko sitten kävin Helsingin Stockmannilla, ja täytyy sanoa että enää en ole siitä tamperelaisena kateellinen, sellainen rytömaa tavaratalosta on tullut. Nyt seuraankin suurella jännityksellä, miten yhtiölle käy. Onnistuuko nykyinen johtajasukupolvi vallitsevien johtamisoppien innoittamana ryssimään perseelleen kaiken, eli tuhoamaan Helsingin maamerkin ja viime vuosituhannella perustetun maineikkaan ja eksklusiivisen kauppakonsernin? En epäile yhtään, etteikö pystyisi.

    Liked by 1 henkilö

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s