Kansojen välistä ystävyyttä Toledossa

Kerroinkin edellisessä postauksessa, että oli luovutettava Madridin viikonlopusta keskiviikkona (Madridin viikonloppu kestää keskiviikosta sunnuntaihin, jos en ole muistanut mainitaa, tai jos joku ei ole lukenut muita kertomuksiani kaupungista) jo ennen kolmea, kun torstaiaamuna piti ehtiä Toledon turistibussiin. Lähtö taisi olla puoli kaksitoista, bussipysäkki piti löytää ja satoi. Bussi oli puolisen tuntia myöhässä, ja sateensuojassa kioskin… Lue lisää Kansojen välistä ystävyyttä Toledossa

Uusia tuttavuuksia Madridissa

Madridissa kuuluu olleen ennätyksellinen helleaalto tällä viikolla, sen jälkeen kun lähdin sieltä maanantaina. Kun minä olin kaupungissa, saatiin muun muassa rakeita. Kun kävin Toledossa, tuli ukkosmyrsky. Normaalit meikälikan lomailukelit. Satun olemaan ihminen, joka palelee melkein aina ja jonka mielestä 40 asteen lämpötila on vielä ihan siedettävä, joten vähän ottaa aivoon mun Madridin-reissujen säät, jotka on… Lue lisää Uusia tuttavuuksia Madridissa

Kontula Electronic 2017

Kontulassa vietettiin viime viikonloppuna toista kertaa Kontula electronic -festivaaleja. Samaiseen viikonloppuun tuntuivat kerääntyneen kaikki omien seurapiirieni tapahtumat koko vuoden ajalta. Säälittävässä sosiaalisessa elämässäni ei tapahdu mitään koskaan ja sitten kun kerrankin on häppeninkiä, gettugetöriä ja festivaalia, ne ovat kaikki samana viikonloppuna! Niin se vaan menee. Valitsin Kontulan niillä perustein, että tapahtumapaikoille ostarin baareihin on kotoani… Lue lisää Kontula Electronic 2017

Ensikertalaisena Köpiksessä

Viime viikonloppuna, pääsiäistä edeltävällä viikolla tutustuin kahden ystävättären seurassa Kööpenhaminaan. Kaikki olimme aika turisteja kaupungissa ja kategorisesti pihalla, vaikka kukin käyneet siellä aikaisemmin pikaisesti, syystä tai toisesta pintapuolisesti. Oma verukkeeni on, että kyseessä oli lyhyt työmatka joitain vuosia sitten. (Olen ollut niin kauan työtön etten enää muista kuinka kauan siitä on.) En keskittynyt edes niin… Lue lisää Ensikertalaisena Köpiksessä

Mitäs tytöt?

Naisellisen polveilevaa tajunnanvirtaa tytöttelystä, feminismin teoriasta ja käytännöstä ja iskurepliikkien tasosta. Naistenpäivän kunniaksi käsittelemme tänään blogissamme tytöttelyä. Olen aina mieltänyt tytöttelyn maailman hyväosaisten nk. ongelmien (englanniksi first world problems) luokkaan. Tytöttely on aihe, jonka moni ottaa vakavasti ja käsittelee sitä ikään kuin siihen kulminoituisi naisten ikiaikainen sorto ja väheksyntä. Mksei tyttöä saisi kutsua tytöksi? Ei… Lue lisää Mitäs tytöt?

Tom tom to-tom-tom-tom!

Eli varoituksen sana geepeeeässistä. Uskollisimmat lukijani tietävätkin, ettei minulla ole ollut ajokorttia kovin kauan. Muutama vuosi sitten tuoreena kuskina ja rehvakkaana autonomistajana ostin Tomtom-navigaattorin, kun piti ajella Suomea ylös ja alas. Paatuneena stadilaisena minulle autoilussa vaikeinta on löytää suomalaisista pikkukaupungeista pois päästäkseen moottoriteille. Jotta matkailu kävisi jouhevammin, tein elämäni kenties tyhmimmän sijoituspäätöksen (YIT:n osakkeita ei… Lue lisää Tom tom to-tom-tom-tom!

Viime hetken perunalaatikko

Pernaloora, tuo Hämeen imelä lahja Suomen joulupöytiin. Odotellessani perunoitten kehumista kerronpa tässä miten tällainen rennohko kokki sen valmistaa.  Varmaan on muitakin tapoja ja tarkempia ohjeita, mutta tällä olen onnistunut. Kuva tulee vasta aattona, jolloin paistan sen. Mikäli muistan sen ottaa. Toimi näin: Ota haluamasi määrä muussiperunoita. (Mä panen usein muutaman rosamundankin sekaan, jos muistan ostaa,… Lue lisää Viime hetken perunalaatikko

Viinaksia verkosta

Alko avasi verkkokaupan. Kontulan Alko on pieni, valikoima rajallinen ja minä olen hinta-laatutietoinen ja kranttu prinsessa ja kyllästynyt jo kaikkiin kelvollisiin punkkuihin, joita sieltä saa. Lokakuisten Ruoka-, viini- jii än ee (”hyvä elämä” on niin korni ilmaus, että katson parhaaksi sijoittaa sen sulkuihin) messujen viinimaistiaisten innoittamana kävin Arkadian lippulaiva-Alkossa Kampissa siinä uskossa, että sieltä saa… Lue lisää Viinaksia verkosta

Kelluntaa

Kokeilin rentoutuskelluntaa. Ei sikäli, että minulla olisi koskaan ollut suurempia vaikeuksia rentoutua. Joskus on ollut sellaisia duuneja tai kausia duunissa, että on tehnyt pitempään useamman ihmisen työt ja ollut jatkuvasti ihan hiki hatussa, mutta olen silloinkin elbannut omantunnontuskitta kotona aina kun mahdollista päästäkseni normalisoitumaan. Sohvalla rentoutuu ihan hyvin. Nyt oli kuitenkin niin paljon kolotuksia, polvi… Lue lisää Kelluntaa

Työtön työnhakija puuttuu rekryviestintään

Sarjamme ”työtön työnhakija avautuu” jatkuu. Tänään käsittelemme rekrytointiprosessia hakijan, ja siinä samalla rekryviestinnän luoman yrityskuvan näkökulmasta. Yritys kun luo kuvaa itsestään käymällään kirjeenvaihdolla tietämättään tai tietoisesti, ja näin käy tavoitellaan sitä tai ei. REKRYTOINNIN KAAOSTEORIA Käsi ylös, työnhakija, jos et ole koskaan lukenut lausetta ”Valitettavasti valinta ei tällä kertaa kohdistunut sinuun” tai sen variaatiota. Eipä… Lue lisää Työtön työnhakija puuttuu rekryviestintään