Madrid, tammikuu

En olekaan moneen kuukauteen maininnut Madridia. Korjataanpa epäkohta.
Olin tammikuun puolivälissä viikon Madridissa riitelemässä ja syömässä paikallisen miesystävän herkkuja.  Siksikin tästä postauksesta tuli taas turhan ruokapainotteinen, voi voi.
Juteltiin lapsen kanssa näistä ruoka-asioista ja hän ilmaisi ihmetyksensä siitä, miksi Suomessa pidetään ruokaa vähemmän tärkeänä kuin Espanjassa, vaikka täällä on kylmä ja aivan selkeästi tarvittaisiin parempaa ruokaa ja enemmän. En osaa vastata ja onhan perheissä ja ihmisissä eroja. Itsekään en kotioloissa jaksa kovin usein kauheasti ruuanlaittoon keskittyä tai aiheesta innostua. Kulttuuriympäristön aiheuttama asennevamma kai…
Madridissa on kylmä talvella, ja painoin toppatakissa, el pipossa ja farkuissa menemään. Pari kertaa tarkeni kevyttoppiksella päiväsaikaan, kun aurinko lämmitti.
Keskityin miestä tapaamaan, joten ohjelmassa ei taaskaan bailausta tai muita rientoja. Mies asuu Madridin ulkopuolella, joten vuokrasimme kämpän. Katselin AirBnB:t ja paikallisen Wimdun tarjonnat. Erinäisten välivaiheitten jälkeen päädyimme Rastroon c/ de Carlos Arniches -kadun yksiöön, josta kävelee minne tahansa. Viikko maksoi 355 €, eli on samoissa hinnoissa kuin mukiinmenevät Letrasin hostelit. Mielestäni aika paljon, kun ei ole mikään sesonki.
Vuokraaja oli kolmekymppinen mimmi, joka kertoi heti kättelyssä eronneensa poikaystävästään viikko sitten. Samalla kuulin paikalla olevan Alicantesta kotoisin olevan ystävättären rakkauselämän kuviot (lapsellinen ja hankala poikis johon mimmi ihan kypsä, muttei voi erotakaan, koska rakastaa! Niinpä.) Nämä ehdittiin käydä läpi, kun menin hakemaan avainta ja kuulemaan ohjeet, sillä aikaa kun mies etsi parkkipaikkaa. Naiset on mahtavia!
Ei muuta merkittävää vikaa asunnossa kuin lämpimän veden niukkuus ja paineen puute, joka tosin ON aika merkittävä vika: suihkussa pystyi juuri ja juuri käymään, mutta pitkän tukan peseminen ei onnistunut mitenkään.
En ehtinyt kampaajallekaan, joten pesin hiukseni viikon aikana kerran kyläpaikassa, ja lopun ajan menin kuivasampoolla. En ollut tuonut sitä edes mukanani vaikka se yleensä kuuluu survival-kittiini. Tästä holtittomuudesta ja turhasta luottamuksesta maksoin kuusi euroa Corte Inglesin kuivasampoon muodossa. (Merkkiä Aussie, hyvä volyymi.) Kampaajat olisivat halpoja, 8 eurolla olisi saanut pesun ja kampauksen useammassa naapuruston paikassa , vaan kun nekin perkeleet pitävät siestaa, niin en ehtinyt. Sitoutumiskammoiselle ei sovi varailla etukäteen, menemättä jäi.

Rastro arkena ja sunnuntaina

Näkymä partsilta oikealle arkipäivänä.
Näkymä partsilta oikealle arkipäivänä.
Näkymä partsilta oikealle sunnuntaina kipparipäivänä.
Näkymä partsilta oikealle sunnuntaina kipparipäivänä.

Rastro on yksi lempipaikoistani, jossa jaksan käydä joka kerta jos olen sunnuntaina Madridissa. Eikä sieltä ole pakko mitään ostaa, kunhan  ihmettelee, katselee ja kuuntelee ja syö ta juo paikoissa, joissa on kaikenlaista hyvää tarjolla enemmän kuin muina päivinä.
Kuulemma nyt oli vähän ihmisiä. Ilma oli kylmä ja epämääräinen. Minulle riitti sekin ihmismäärä, mahtuipa kävelemään ja olemaan. Kävin ensimmäistä kertaa sisällä muutamassa antiikkikaupassa, joihin en aiemmin ole viitsinyt tunkea sekaan. Taustatarinani oli, että etsin tietynlaista kattokruunua. Etsinkin, mutta en kuljettaakseni pienessä matkakassissa lentokoneessa.

Viidenkymmenen metrin päässä ”meiltä” oli aukio, kartasta katsoin äsken nimen, näyttää olevan Plaza Gral Vara de Rey.  Kalsaria, talvikenkää, antiikkikippoa ja -kuppia, rintsikkaa,sukkaa, tukikorsettia, erittäin hyvän näköisiä parkarotseja sun muuta tarpeellista.
Rastrossahan myydään pitkälti uutta tavaraa, joten sanan alkuperäisessä merkityksessä se ei ole enää niinkään kirpputori kuin tavaramarkkinat. Pitkällä pääkadulla löytyy sitten joitain kauppiaita, joilla on naisten kirppisvaatteita ja niistä olen usein jotain löytänytkin. Nyt en edes katsellut. Olen asettanut itselleni vaatteidenostokiellon, joka koskee kaikkia hintaluokkia. (Pari mustaa t-paitaa tarvitsen ja saan ostaa, mutta se ei kuulu mitenkään tähän.)

Rastro arki2
Rastron plaza arkena.
IMG_2680
Ja sama paikka sunnuntaina.

Henkilökohtainen keittiömestari
Sydämeni valitussa on paljon merkittäviäkin haittapuolia, mutta myös asioita, jotka kompensoivat. Halusin todentaa, osaako hän oikeasti laittaa ruokaa, vai onko puhunut lämpimikseen. No ei ole. Joka kerta kun hän kanniskeli ruokalajeja pikkuruiseen ja kiikkerään Ikean pöytään; omatekoisia ranskalaisia, keittoja, kyljyksiä, kaloja, salaattia ja paellaa, ajattelin, että ”jumalauta, mä rakastan tätä miestä!”

Perus-. Hyvää
Perus. Hyvää.

Tätä tapahtui kaksi kertaa päivässä, milloin ei käyty ulkona syömässä. Hän laittaa ruokaa con esmero, huolella, todellakin. Mutta myös nopeasti, vaivattomasti ja varsin hyväntuulisena. Vaikea ymmärtää,kun itse edustan ”painu h…ttiin mun keittiöstä” -koulukuntaa. Arvostan toki lähestymistapaa, vaikkei se itselleni tule olemaan mahdollista ilman nykyistä paljon isompaa keittiötä ja viiden vuoden zen-kurssia.
Paellapannua ei kämpässä ollut, eikä paljon muutakaan keittiövehkeitä. Uskollinen swiss knife oli sentään mukanani, joten sillä pystyi jotain tekemään. Kanat mies leikkasi paloiksi asettamalla tylsän keittiöveitsen kohdilleen ja lyömällä nyrkillä päälle ja sitä rataa. Kämpässä oli kaasuhella ja sähköuuni, jälkimmäistä ei tosin käytetty, kolme lasia (ei yhtään jalallista), yhteensä ehkä viisi erikokoista lautasta ja aterimia. (Pitkälti sama setti siis kuin apartamentos-hotelleissa Espanjan rantapaikoissa. Lapsen ollessa pieni käytiin niissä, milloin nyt jossain käytiin.)
Mies muisteli mustalaisperhettä joka oli asunut joskus samoilla kulmilla kuin me nyt. Äiti huuteli ikkunasta tytärtä syömään, ilmoittaen samalla koko korttelille, mitä oli ruuaksi, että ”sejase kotletille!” Eikä koskaan ollut kuin yks ruokalaji, ei mitään alkuruokaa! Ihme moukkia! En sitten välittänyt kertoa hirveän tarkasti suomalaisista ruokailutavoista.

Kotikokin paella. Eipä.
Kotikokkini paella. Eipä.

Kävin paellapannun samalta kadulta Rastron kirpparilta sunnuntaina kolmella eurolla. Toin Suomeen, vaikken uskokaan,  että osaan sillä mitään tehdä, ellei nyt sitten risottoa. Mistä täältä muka saa isoja katkiksia, pikkusimpukoita, mustekalaa, oikeata kanaa jne. käyttämättä hankintoihin paria tuntia ja isoa rahatukkua? Ei mistään!
Äyriäiset ovat Espanjassa ihan eri sfääreissä kuin meillä, mutta raaka-aine, joka on Suomessa parempi kuin Madridissa, on kala.
Maistoin useita erinimisiä fisuja tälläkin reissulla, sillä kalaa kyllä käytetään Madridissa, mutta en sanottavammin innostunut. Valitettavasti olen innokkaan ,  jo edesmenneen, kalamiehen tytär, ja lapsuudessa totuin kesäisin saamaan aamulla faijan tuomaa pohjoisen purojen tammukkaa ja harjusta savustettuna. Ahven ja silakka kelpaa minulle myös, lohi joskus. Espanjassa lohi maistuu yleensä ummehtuneelle, ja vanhalle rasvalle.

Tässä Rastron paikassa on kuuluisat sardiinit. Mä vetelin kyllä noi calamaret.
Tässä Rastron paikassa on kuuluisat sardiinit. Sardiinit olivat kyllä hyviä, mutta paisteteut silakat ovat parempia. Vetelin enemmän kalmariosastoa. Huomatkaa suola!

 

Moni tykkää paikallisista pikkukaloista, sardiinit, anjovikset ja sen sellaiset. Itse aion keskittyä tästä lähin muihin mereneläviin sun äyriäisiin. Galiciassa tai muualla pohjoisessa ja rannikolla kala lienee parempaa tai ainakin kiinnostavampaa. Kokeilen ehkä joskus. Tällä kertaa paras kala oli kotikokin emperador (keisarikala?), jonka kiinteä koostumus muistuttaa vähän tonnikalaa ja joka on ihan syötävää, jopa hyvää.

Ajattelin jatkossa mennä kalan kanssa suunnilleen alla olevalla listalla. Tämon hyvä, ei mitään turhaa! Lisäksi ehkä toisinaan jotain ei-uppopaistettua. Tietysti tonnikalaa salaatissa, koska salatissa nyt vaan on tonnikalaa.

Sardiinipaikan lista, ja nimi, jos satutte kulmille. Ei ole joka päivä auki.
Sardiinipaikan lista, ja nimi, jos satutte kulmille. Ei ole joka päivä auki, mutta sunnuntaisin ainakin.
Tällasia voi kans syödä. Kuva Bar Palomasta Calle Toledolla.
Tällasia voi kans syödä. Kuva Bar Palomasta Calle Toledolla.

Ulkona keittiöhenkilökunnan kanssa
Opin, etten tästä lähtien kyseenalaista masterchefin valintoja etenkään ruoka- ,enkä paljon myöskään juoma-asioissa. Esimerkkinä vermutti. Halusin vermuttia ja sit piti välttämättä ravata just johonkin tiettyyn hanavermuttibaariin sitä juomaan, vaikka yritin hangoitella, ettei sillä nyt ole niin väliä ja en mä ennenkään ole huomannut oikeastaan mitään eroa hana- ja pullovermutilla. No niinpä kävi, että jotenkin siinä paikassa hanavermutti oli poikkeuksellisen hyvää. Ärsyttävää!
Ja cocido madrileño sitten, johon kuuluu kaikenlaista ainesosaa. Miehen lempiruoka ja sydämen asia. Mentiin yhteen ravintolaan Latinan metroaseman vieressä, joka mainosti että niillä cocido on ”completo” eli sisältää kaikkea, mitä pitääkin. Alkuun syödään yleensä cocidon keittoliemestä tehty keitto, jossa on nuudeleita. Ja nuudeleita pitää sitten olla tarpeeksi, ettei niitä tarvi raavaan miehen erikseen kalastaa lusikkaan! Ettäs tiedätte. Nuudeleita onkiessaan mies ilmoitti maistavansa liemestä, että tulossa on cocido, joka on kaukana completosta ja siitä puuttuu ainakin tätä ja tätä sun sitä.  Tarpeetonta mainitakaan, että minä en moisia puutteita havainnut liemestä. En enää muista mitä siitä puuttui, mutta oli se jotenkin taas oikeassa.
Cocido madrileño tehdään suunnilleen niin, että ensin liotetaan kikherneitä vuorokausi vedessä. Niitä tulee olla sitten tosi paljon, enemmän kuin luulis. Keitetään lihoja vedessä niin että kaikki peittyy (jotain luista lihaa, jossa ydintä jäljellä, joulukinkun luun tyyppinen ratkaisu jossa lihaa jäljellä, mojova läskinviipale, kananpoikaa, ankkaakin joskus nähty, verimakkaraa ja chorizoa (KAHDEN JÄLKIMMÄISEN KUULUISI OLLA ASTURIALAISTA)  Suolaa ja oljyä pari ruokalusikallista.
Kaalia (tämän kokin mukaan kesäkurpitsa on vielä parempaa), porkkanaa ja perunaa sekaan sitten, kun lihat pehmenneet. Mä voisin heittää purjonkin sekaan, mutta olis varmaan aika epäortodoksista.
Kun valmista, tehdään keittoliemestä soppa, johon pannaan reilusti rakettispagettia. Keitto syödään alkuun ja pääruuoksi lihat ja vihannekset. Keiton päälle hienonnettua persiljaa ja hierbabuenaa, joka on mintuntyyppinen yrtti. Tai voi se olla minttukin tai basilika, lähteestä riippuen. Ei ole selvinnyt mistä sitä saa ja riippuu siitä mitä se on, että saako sitä Suomesta.  (Kuvaa en nyt tähän laittanut. Sellainen löytyy yhdestä aikaisemmasta postauksesta, eikä ole kaksinen.)
Ei suositella nautittavaksi uuden poika-/tyttöystävän kanssa. Tätä kun vetää niin ilmavaivoja riittää pariksi päiväksi. Jos vaikuttaa työläältä tehdä itse, niin tätä on kuulemma peruskuppiloissa tarjolla yleensä tiistain lounaalla.
Normaalien kulttuuriperusteisten aikatauluhaasteiden takia päädyttiin pari kertaa lounastamaan miehen lempparipaikassa. Siellä on pahantuulinen baarimikko, jota olen pyrkinyt välttämään. Mies myöntää asian faktaksi, mutta samalla kertoo, että palkollisia vituttaa, koska niille maksetaan huonosti. Omistajalla, Manololla, ei ole varaa maksaa kunnolla henkilökunnalle, koska tällä on vaimon lisäksi useita rakastajattaria eri puolella kaupunkia. Ymmärtäähän sen, ettei sitä mies pysty kaikkeen venymään.
Joka tapauksessa keittiö on hyvä ja mutkaton. Alkuruoka herneitä ja pekoninpaloja, kuulostaa ankealta, mutta toimii! (Pitkälle seuraavaan päivään.)
Jälkkäreistä olen puhunut ennenkin, ja ne ovat yleensä samat lukuunottamatta hienoimpia goumet-paikkoja, joita vältän. Olen esimerkin innoittamana alkanut syödä jälkkäriksi puddingia. Se on pullavanukas, johon pannaan edellispäivän leivät. Siksi sitä on tarjolla kaikkialla ja yleensä siinä on ainakin omenaa ja hyvä poltettu sokerisoosi, suosittelen.

Näyttää pahalta maistuu hyvältä.
Näyttää pahalta, maistuu hyvältä.

Makeasta puheen ollen, ehdin ihme kyllä tavata kerran suomalaisen ystävättären kahvilla La Mallorquinassa Solilla. Paikallinen Ekberg. Hyvät baakkelsit. Madridissa on paljon ihania leipomoita ja kahviloita, kannatta kokeilla jos on iltapäivällä-alkuillasta hereillä. Siihen pieni vermutti tai makea sherry viereen, niin palautuminen alkaa heti.
Olen leivosihminen ja prinsessa, mutta olen selvästi liikkunut värässä seurassam sillä olen onnistunut välttämään Madridin paakkelsit aika hyvin.

Tämä ei ole Mallorquinan ikkuna, vaan leipomo Latinassa, olisko Carrera de San Francisco. (Pyhimys, ei kaupunki.)
Tämä ei ole Mallorquinan ikkuna, vaan leipomo/kahvila Latinassa, olisko Carrera de San Francisco. (Pyhimys, ei kaupunki.) Pienet on aleksantereita, espanjaksi Rusos, isot on marenkisysteemeitä, joista yhdestä syö ainakin neljä normaalia ihmistä.

 

Ruokakaupassa
Luonnollisesti kadehdin espanjalaista ruokatarjontaa ja hintatasoa.
Jänikset, lampaat, lihan luiset osat, kaikki sisäelimet ja äyriäiset ovat normisettiä ja hinta ei päätää huimaa. Kilo sinisimpukoita, kaks euroa. Lihavia ja parempia kuin missään. Mesu oli tosin keittänyt ne merikrotinpyrstöliemessä, mikä ei varsinaisesti huonontanut lopputulosta. En erityisemmin pidä simpukoista valkkarissa, ja nämä olivat paljon parempia.

Kuva ei mittakaavassa, koska miehellä normaalia isommat kädet.
Paellan alkuruoka. Kuva ei mittakaavassa, kuten eivät miehen tavallista isommat kädetkään.

Kaupankäynnissä vallitsee muutenkin reilu meininki, esim. illalliskala oli paistamatta vikana iltana kymmenen maissa ja siihen piti saada välttämättä persiljaa. Älkää kysykö miksi, en minäkään, enää. Kiinalaisten hedelmäkaupasata löytyi , mutta koska tarvittiin niin vähän, eivät ottaneet maksua. Suomessa sama käy Lappeenrannan torilla kerran kesässä, ja silloinkin kanta-asiakkaalle.
Hyvän viinipullon saa muutamalla eurolla. Olen parissa juhlatilanteessa maksanut Espanjassa viinistä parikin kymppiä, mutta sellaiset olisivatkin sitten liki satkun viinejä Alkossa.
Kaikkea ei tarvitse tehdä hankalasti, jos ei halua. Esimerkiksi cocido madrileñoon saa ostaa tällaisia valmiita settejä, missä on kaikki tarvittavat lihat.

cocidosetti
Cocidon lihatarpeet, reilu kilo, kolme ysiviis. Lisää vain  peruna, porkkana, kaalia ja kikherneet.

Nobody´s perfect
Mies, joka selkeästi on kokki Jumalan armosta, vetää aivan pokerina aamiaiseksi ällöä lastenruokaa colacaota, kaakaota, johon pilkkoo magdalenasia, mauttomia sokerikakkumuffinsseja muovipussista. Ateria nautitaan mieluiten seisaaltaan. Oletan, että magdalenat ovat  Espanjan vastine Proustin tunnetuksi tekemälle madeleine-leivokselle, mutta ei ole hotsittanut maistaa. Settiä saa myös aamiaispaikoista, eli samaa mielenhäiriötä esiintyy muillakin espanjalaisilla. Itse luotan reissuilla continentaliin, Ranskaan ja croissantteihin, korkeintaan churroja ilman suklaata. Kotona sitten ankeasti puuroa ja ruisleipää.

Söisitkö tätä aamulla?
Söisitkö tätä aamulla? Eräät syövät.

Erinäisten suunnitelmien muutosten ja unohtumisten jälkeen, lopputulos Madridin viikosta oli, että ihme kyllä kaukostyylaan edelleen, ja lisäksi painan viisi kiloa enemmän kuin lähtiessä.
Läihdutus on alkanut, annan itselleni kaksi viikkoa karistaa kilot, aika alkaa nyt!
Toivottavasti edes osa siitä on rakastuneen kokin suolankäytön aiheuttamaa nestekertymää tai muuta turvotusta.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s