Kontulan ostarin lyhyt oppimäärä

Kontulan ostarista liikkuu tarinaa.
Valtamediat (nimeä mainitsematta erityisesti Hesari) näyttelevät keskeistä osaa kaupunginosan kyseenalaisen maineen vaalijana, vaikka merkkejä paremmasta on havaittu viime vuosina: Olen jo nähnyt Kontulasta neutraaleja, jopa miedosti myönteisiä lehtijuttuja, ja varoittavaksi esimerkiksi idän rappioromantiikasta ja Helsingin slummien extreme-elämästä kelpaavat jo muutkin Helsingin, satunnaisesti Vantaankin, lähiöt.
Edelleen kuitenkin vaikuttaa siltä, että maakunnista Helsinkiin muuttaneet journalistit saavat totuutena levittämänsä tiedot kavereiltaan, jotka kuulevat ne omilta kavereiltaan. Nämä kaverit eivät yleensä asu Kontulassa.
Maineen palauttaminen, kuten viestintäalalla hyvin tiedetään, ei tapahdu hetkessä eikä helposti. Siksi tätä naista syö notkean rotan lailla, että edelleen, milloin median edustaja uskaltautuu metromatkalle Kontulaan [Steissiltä 18 minuuttia, Kampista 19], tiedonhankinta tapahtuu yleensä seisomalla Kontulan ostarilla sen baarin edessä, josta kantautuu eniten ölinää (esimerkiksi Pariisitar on hyvä), ja kysymällä ulos röökille tulevalta kaverilta, että ”kuules Reiska, millaista ihan aikuisten oikeasti on asua Kontulassa?”
Positiivista lähestymistavassa on se, että koska kontulalaiset ovat pääsääntöisesti avointa ja sanavalmista porukkaa, on vastauksen saamisen todennäköisyys hyvä.
Huonompi puoli on se, että Reiskan vastaus saattaa olla mitä tahansa ja mistä aiheesta tahansa. Jotta Reiskan mielipide ei jäisi ainoaksi, koen tarpeelliseksi tarjota  muutaman faktan Kontulan ostoskeskuksen palveluista toimittajien ja Kontulan ulkopuolella asuvien kansalaisten googlattavaksi.

Keskityn tässä Kontulan atraktioista siis ainoastaan ostariin, enkä siihenkään kattavasti. Yleiskriitikkona annan samalla risuja ja ruusuja.

Kokemukseni Kontulasta ulottuu noin kymmenen vuoden ajalle. Tämän ajanjakson kuluessa minua on lähes päivittäin ensin hämmästyttänyt, sitten ilahduttanut lähiostarin taso.
Nyt on heinäkuun 2016 alku. Ensi viikolla tilanne voi olla jo toinen, sillä liiketiloja Kontulan ostarilla on paljon, vaihtuvuutta tapahtuu, etenkin ravintoloissa, ja heikot sortuu elon tiellä.
Aloitan ostarin suurelle yleisölle tuntemattomimmista palveluista edeten baareihin, joita Kontula-keskustelu tähän asti lähinnä on sivunnut.

Palvelut ovat vähentyneet siitä, kun kymmenisen vuotta sitten tänne muutin:
Pankkeja oli silloin kolme, nyt ei enää yhtään. Ehkä suurin hämmästyksen aiheeni  muutettuani, Kelan toimisto -omalla ostarilla! – , haihtui vuuuoooosia sitten.
Polkupyöräkorjaamo muutti Mellunmäkeen, mutta onneksi tilalle tuli suutari, joka siihen asti oli (välillä) ostarin valikoimasta puuttunut, ja joka nopeasti ymmärsi laajentaa toimintaansa mm. polkupyörähuoltoon.   Pesula lähti, ja sen tilat valtasi laajentuva apteekki. Se menetys ei henkilökohtaisella tasolla kirpaissut. Enemmän kirpaisi kirjadivari, joka lopetti viime vuonna. McDonalds´skin luovutti.
Edellä mainittujen tapaisia katoamisia on nähty muuallakin, joten en pidä tätä vielä hälyttävänä kehityksenä, etenkin kun tilat sittemmin ovat täyttyneet, mutta eihän se minua miellytäkään. Enemmän huolestuttavat kaupungin suunnitelmat ostarit väkinäisestä uudelleen rakentamisesta ja, sen seurauksena tapahtuvista tulonsiirroista pienyrittäjiltä ja gryndereiden taskuihin. Toivon, ettei hanke toteudu, sillä ostarilla on jäljellä vielä kaikenlaista. Tässä listaa:

KIRJASTO.
Pieni ja hyvä. Kontulan hyviä puolia on se, että uutuuskirjat ja klassikot, jotka saattavat olla lainassa korkeamman koulutustason vyöhykkeillä, löytyvät usein Kontulassa hyllystä. (Espanjankielisen kirjallisuuden joudun nykyisin hakemaan Itiksen Stoasta, espanjankielisen kirjojen hylly kun katosi samaan aikaan kun aloin tosissani kieltä opetella. Venäjän-, englannin- ja tietysti ruotsinkielistä kirjallisuutta ainakin löytyy edelleen.) Kontulan kirjastossa on joskus tapahtumiakin, vaikkei niitä pahemmin missään mainosteta. Keväällä kävin katsomassa kirjastossa Rosa Liksomin teksteistä tehdyn kahden naisen näytelmän.

kirjasto

NUORISOTALO, NuTa, on kirjaston vieressä. Srn tarjontaa en osaa arvioida, koska en kuulu kohderyhmään, mutta kiva että sellainen on.

KUNTOKELLARI on Nutasta vähän eteenpäin maan alla. Se on tosimiesten paikka. Samoissa tiloissa toimii myös kaupungin tarjoama ASKARTELUPAJA (”puutyöpaja”), jossa mm. oma penska viihtyi ala-asteikäisenä iltapäivisin. Siellä saa värkätä kaikenlaista aikuisen valvonnassa.

TERVEYSKESKUS
Löytyy toistaiseksi, mutta julkisten palveluiden katoamistahan saa aina pelätä. Ei toimi erityisen hyvin, mutta paremmin kuin vuosia sitten. Lääkäripula (ja huono johtaminen, oma arvio) tuntui olevan ongelmana muuttaessani, en tiedä kumpi on parantunut. Olen jo kaksi kertaa saanut sinne ei-akuutin ajan, ihme jota ei muutama vuosi sitten olisi voinut kuvitellakaan! Terveiskeskuksessa on sekä hyviä että huonompia lääkäreitä, kuten yleensäkin, mutta asiakkaille puhelimessa usean vuoden ajan vittuillut hoitaja on vihdoin kadonnut. Ehkä räjähti spontaanisti.
Terveyskeskukseen on juuri avattu yksi Helsingin kahdesta apuvälinevuokraamosta. Toinen on Laaksossa. En puutu homman järkevyyteen, toteanpa vain, että Helsingissä on tätä nykyä kaksi paikkaa, joista kyynärsauvoja yms. saa, ja niistä toinen on Kontulan ostarilla.

UIMAHALLI
Hyvässä kunnossa ja siisti. Remontoitu ei-kauhean-kauan sitten. En ole hallissa uimisen ystävä, mutta olen käynyt siellä ylihintaisissa, vaikkakin muuten ihan hyvissä, FIx-jumpissa. (Tämä oli ennen erinäisiä ortopedisiä vaivojani, jotka jatkuvat jo toista vuotta.)
Allas ei ole suuren suuri, mutta yksi seinä on lasia, eli se on kivan valoisa päivällä. Lapsille tämä uimahalli ei ole suunnattu, sillä kontrolli on tiukka, eikä metelöiviä tai riehakkaita käytöspoikkeamia suvaita. Uimakouluja järjestetään, ja vesijumppia ja jotain eläkeläisten vesijumppia. Naisten saunassa on todella hyvät löylyt uimahallin sähkösaunaksi. Saunan miinuspuoli on löylyhuoneen ovi, jonka kieli on jäänyt ulos ja joka pitää kamalan metelin aina kun joku tulee sisään tai menee ulos. Tapojeni vastaisesti en koskaan antanut palautetta asiasta, kävin siellä niin harvoin, ja muistin asian vain saunassa istuessani ja pelätessäni ääntä aina nähdessäni jonkun suuntaavan kulkunsa ovelle.
Pieni kuntosalikin uimahallilla on. Sitä en ole kokeillut.

033

KUKKAKAUPPOJA on pari. Rehellisyyden nimissä sanottakoon, että molemmat ovat huonoja, mutta saman rehellisyyden nimissä sanottakoon sekin, että edellytän hyvältä kukkakauppiaalta todella hyvää silmää, kutsumusta ja intohimoa alalleen. Minulle ei riitä ”leipäkukkakauppias”, joka myy kukkia. Sitä varten on marketit.

KAMPAAMOT
Parturi-kampaamoita ostarilla vaikuttaa laskujeni mukaan tällä hetkellä viisi ja partureita kolme. Erityisen mieltynyt olen Marin kampaamoon, koska se on iso, ja sinne pääsee usei nilman varausta. Itse tapaan tosin käydä pitemmän matkan päässä vakikampaajallani, jonka aikanaan löysin naapurilähiö Mellunmäestä. Muissakaan ei ole vikaa. Paitsi yhdessä, nimeltään Byrkland, jossa oli töissä, aksentista päätellen venäläistaustainen, naispuolinen Sweeney Todd, joka leikkeli mennessään palaset hiirenhiljaa istuneen lapseni korvista, mitä en anna ikinä anteeksi. (Kuulin sittemmin useita vastaavia kokemuksia samasta paikasta. Voi olla, ettei tappajakampaaja vaikuta paikassa enää, joten jätän asian sen toteamiseen, etten elä niin vanhaksi, että tulisi tarve riskeerata käyttämään liikkeen palveluita.)

RUOKAKAUPAT
Oleellisin pointti monelle, itsellenikin, ovat kuitenkin oman asuinympäristön ruokakaupat, ja se asia on Kontulan ostarilla paremmin hoidossa kuin yhdelläkään muulla Helsingin ostarilla! (Sopii verrata vaikka Pohjoismaitten suurimpaan ostoskeskuksen Itikseen. Varsinaisesta Itiksestä ei löydy kaikkea, mitä Kontulan ostarilta, mutta jos mukaan laskee vähän matkan päässä olevat Citymarketin ja Puhoksen, oltaneen aika samoissa, tosin välimatkoihin kauppojen välillä hurahtaa tunti-pari enemmän kuin Kontulassa.)

Ostarilla on Kontumarket, S-market ja Lidl ja pari pikkukauppaa.
K-market KONTUMARKET oli parikymmentä vuotta kuuluisa huippulaajasta ja hyvästä valikoimastaan. Tiesin kaupan jo ennen muuttamistani Kontulaan, vaikken muuta kaupunginosasta tiennytkään. Siellä oli kala- liha- ja leipätiski, kahta erimerkkistä säilyke-etanaa, ja kummallisimmatkin mausteet löytyivät sieltä. Sitten kauppias lähti johtotehtäviin Keskoon, K-ryhmä muutti kauppojen sisustuksen sellaiseksi, ettei sieltä löydä enää mitään, ja ainoa palvelutiski alkoi keskittyä valmiiseen lounasruokaan.
Olenkin siirtynyt lähes kokonaan ”KONTULAN LUXUS-LIDLIIN” (tätä ilmaisua muualla asuvat ystävättäreni käyttävät poikkeuksetta siellä ensi kertaa asioituaan): Lidlin haittapuoli on, että siellä on AINA kassajono. Kestän jonotuksen, sillä säästän keskimäärin parikymppiä per käyntikerta. Sitä paitsi samanlainen jono oli vanhaan hyvään aikaan Kontumarketissakin. Nyt kun Kontumarket on huonontunut, on Lidlin jono vastaavasti pidentynyt.
S-MARKET puolestaan parani kauppiaan vaihtuessa vuosi (tai kaksi?) sitten, eli sielläkin voi nyt ihminen ihan hyvin käydä. Sieltä ainakin löytää tuotteet, toisin kuin K-marketista.
BAZAAR MARKETISTA saa kaikkea minulle eksoottista ja ihmeellistä. Perus-kuivatuotteet ovat samaa sarjaa kuin etnisissä kaupoissa noin yleensäkin, mutta tuoretavara vaihtelee sen mukaan mitä on sesongissa ja mitä saavat. Viimeksi ihailin siellä valtavia vesimeloneja. Painoivat jotain kymmenen kiloa. En jaksanut kantaa, vaikka ei olisi tarvinnut kuulemma kokonaista ostaa. Jos tekee mieli jotain eksoottisempaa, sieltä saa inspiraatiota ruuanlaittoon. Siellä on töissänuorehkoja tummia kundeja, jotka puhuvat erinomaisen hyvää suomea. Pakasteessa on aina kokonaisia kanoja, ei mitään siis broileria.


HALAL-LIHA on ihana. Pieni, muistuttaa 70-luvun lihakauppoja. Possua sieltä ei tietenkään saa (ks.nimi), mutta nauta- ja lammastarjonta on hyvä. Voi ostaa vaikka kokonaisen lampaanpään, jos sattuu olemaan ihminen, joka osaa tehdä sille jotain. Minä en ole. Häränhäntää ja lammasta sieltä ostelen, kun iskee inspis, lähinnä talvella pataruokiin. Kaikkea ei saa joka päivä, mutta ei tarvitsekaan. Jos tietää etukäteen kutsuvansa vaikka vieraita, voi tehdä tilauksen etukäteen. Halal- lihassa annetaan myös reseptit ja vinkit kysyessä ja pakataan tavarat reppuun jos asiakas ei viitsi ottaa sitä selästään.

ALKOSTA saa halutessaan viinivinkit lihoille. Alko on pienehkö, eikä ihan minun mieltymyksiäni varten räätälöity. Esimerkiksi näin kesällä Alkon muutenkin suppea rosé-valikoima on Kontulan Alkossa vieläkin suppeampi. Entisen alakerran akkanikin muutettua pois paikkakunnalta taidan olla Kontulan ainoita rosén kuluttajia, joten ymmärrän.

BAARIT

Baareista on puhuttu paljon, ja kyllähän niitä löytyy. Viimeisten laskujeni mukaan baareja/pubeja on 10, uusimpana biljardibaari Fiesta. Useimmissa on A-oikeudet, mutta ei kaikissa, että sikäli ”kaljabaari” on, paitsi vanhanaikainen myös erheellinen nimitys.
Olen käynyt Kontulan baareissa aika vähän; muutaman kerran kierroksella, kerran vappuna, pari kertaa tapaninpäivänä, pari kertaa meillä kyläilleiden vieraideni kanssa. Aapelin baarissa (remontissa) [EDIT 6/7/16: kävin eilen terveyskeskuksessa hakemassa antibioottikuurin tulehtuneeseen peukalon haavaan, jota Malmilla ei 12 päivää sitten nähty aiheelliseksi tikata, joten se ei myöskään arpeutunut ja huomasin ohikulkiessa Aapelin auenneen!] käytiin ystävättären kanssa kerran bingossa ja siellä olen nähnyt pari live-keikkaa.Useamman kerran olen löytänyt Helmi-Grillin terdelle, joka oli yksi harvoista Helsingin terasseista, jossa sai jo viime kesänä Aperol-spritzerin selittämättä mikä se on ja miten se tehdään. (Tänä kesänä ei terdellä ole Aperol-pulloa näkynyt, mutta ehkä sisältä hakemalla onnistuisi.)

Helmen terde

Kontulan Hima-baarilla on ehkä hienoin nimi, Mopo-baari kirittää rinnalla. (Kontulassa ei baarien nimissä tuhlailla yhdyssviivoja, muistaakseni esim. edellä mainittujen baarien nimissä. Yhdyssanat sun muu oikeinkirjoitus on myös turhaa, esimerkkinä Pata jätkä. Kirjoitusasuni saattaa siis poiketa alkuperäisestä. Sori, olen kielinatsi.) Karaoke-paikkoja on tietenkin muutamia, mutta löytyypä myös lesbobaari ja reggaehenkinen rentojen veikkojen iskubaari. On myös kuvan keskustornissa häämöttävä suhteellisen tunnettu Wenla ja Comeetta-disko. Jälkimmäinen oli joskus laajemminkin itäisen nuorison suosiossa, mutta nykyisin käsittäkseni useimmiten kiinni.
Oslo-baarissa soi kuulemma hyvä musa, ei soittolistahittejä. Kuulopuhetta tämä, joskin useasta eri lähteestä.

RUOKAPAIKOISTA on puhuttu vähemmän, mutta niitäkin riittää. Mistähän aloittaisi? Jokaiselta itseään kunnioittavalta ostarilta löytyy tietenkin kiinalainen, niin täältäkin. (On testattu; kelpo, muttei mitenkään poikkeuksellinen.)
Uimahallia vastaapäätä sijoitsevan Wok-katukeittiön nimi on harhaanjohtava, sillä paikka loistaa etenkin sushilla. Lämpimät ruuatkin ovat hyviä ja riisikin voi näköjään olla todella hyvää, vaikken yleensä sen ystävä olekaan. Noutopöydät, hyvä ja ystävällinen palvelu, lounas 8,50 € klo 10:30 -15.00, asiointi ei aina välttämättä onnistu suomeksi.

20160219_125013
Wok-katukeittiön sushia (olen epäortodoksisesti kasannut salaattia samalle lautaselle).

Nepalilainen Sagún Nepal mahtui oikein kaupungin parhaitten etnisten listalle Helsingin uutisten lukijaäänestyksessä. Se on heti edessä metrolta noustessa. Ostarilta löytyy vielä toinenkin nepalilainen.
Nyt jo suljettua kebab-paikkaa kehuttiin Nytissä (oli hyvä, kokeilin), ja Helmi-Grilli  valittiin viime tai toissavuonna vuoden lähiöravintolaksi. Itse en ole syönyt Helmi-Grillissä sen jälkeen kuin ruoka-auktoriteettini, ostarin isännöintitoimistossa työskentelevä ja ostarilla usein lounastava tuttuni kertoi sen tason laskeneen. Peruspäivärahalla ihminen ei ota turhia riskejä.
Uusimpina ruokaa tarjoilevina tulokkaina on entisen kampaamon tiloihin avattu (ymmärtääkseni turkkilainen) varraspaikka: Tiskiltä valitaan haluttu määrä vartaita á 5 € ja ne valmistetaan ja tuodaan pöytään salaatin ja leivän kera. Maistoin maksavarasta viimeksi. Yksi riittää naisihmiselle pikaruuaksi.

20160612_164231

Toinen hyvän ruuan paikka on entisen legendaarisen Wanha Rouva -kuppilan tilalla (Kontulan Apteekin jälkeen) alkukesällä avannut ruokapaikka, jonka erikoisuutena on vesipiipun polttelumahdollisuus. Söin hyvän ja halvan (reilu 8 euroa) lounaan, johon kuului alkukeitto, salaatti, munakoiso-hässäkkä (joka oli periaatteessa kahdelle, mutta sain sen yhdelle!) lämminruoka ja lassin tapainen jugurttijuoma. Erittäin hyvää.
Kuljin Wanhan Rouvan ohi päivittäin, vielä kun oli töitä. En tiedä, mihin Wanhan Rouvan ulkonäöltä tutuksi tullut asiakaskunta on nyttemmin siirtynyt. Terassilla vaikutti usein ainakin erään paikallisen taloyhtiön hallitus ja sisällä Antti Raivio.
Mäkkärin paikalle löytänyt syyrialainen ruokapaikka on vielä testaamatta.

Pizzerioita on ainakin kaksi. Metroaseman keskimmäisen sisäänkäynnin läheistä Pizzataksia pitävät ystävälliset ja palvelualttiit maahanmuuttajat, kun taas toinen pizzapaikka kauempana myy hirvittävää shaibaa. Tai myi ainakin noin kuusi vuotta sitten, kun ensimmäisen ja viimeisen kerran testasin.
Muita pikaruokapaikkoja on kebab-pohjalla pari-kolme, Subway, pari kahvilaa, Marian, ja toinen, isompi, Kontumarketin  sisäänkäynnin yhteydessä.

KIVA KAUPPA ja SAITURIN PÖRSSI
Ostarin kunkut. Näistä saa sen, mitä muualta ei.
Esimerkki elävästä elämästä: Etsin vuosikausia pitkin maakuntia ja Eurooppaa sellaista 70-luvulla suosittua pyöreää peltistä tuhkakuppia, jonka saa pyörimään kannen mäntää painamalla, ja tuhka häviää kupin syövereihin. Ei löytynyt, mistään – kunnes poikkesin  KivaKauppaan pesuainetta ostamaan ja siellähän niitä oli ollut minua odottamassa, ainakin kuudessa eri värissä!
Remonttia olen tehnyt Kontulassa kahteen asuntoon ja maaleja lukuunottamatta olen saanut kaikki tarvittavat pensselit, liimat, jätesäkit, maalarinteipit sun muut pintaremontoijan tarvikkeet Saiturin pörssistä kätevästi. Työkalut, imuripussit ja kuivamuonat löytää Saiturista, hölmöt koriste-esineet, ”kotitakit” ja laajempi keittiökapine-, sukkahousu-, kalsari-ja villalankavalikoima Kiva Kaupasta.
Molemmissa on vaatteita, astioita, keittiö- ja siivoustarvikkeita, toimistotarvikkeita, jouluvaloja, päivittäiskosmetiikkaa, meikkejä, koriste-esineitä ja vaxtuukeja (kielitaidottomille tedoksi, että vakstuuki on suomeksi vahakangas) metritavarana!

OSTARIN TAPAHTUMIA
Jokavuotisia tapahtumia Kontulan ostarilla on  Joulukadun avajaiset, joissa on tarjolla ilmaista puuroa, joulupukkia ja spektaakkelia, ja maksullista makkaraa. Pinempänä lapsi sai mantelin puurosta ja voitti sillä lounaan kahdelle Helmi-Grillissä. Muistaakseni näin kävi kahdesti.
Tänä keväänä ensimmäisen kerran järjestetty Kontula Electronic –festivaali sattui sellaiselle viikonlopulle, johon sattuivat kaikki muutkin sen vuoden festarit minun osaltani, mutta pääsin yhtenä iltana käymään. Seurueeni jumittui Mopo-baariin, jossa oli vaan niin hyvät musat ja DJ:t, ettei sieltä voinut lähteä minnekään. Enkä muuten ole pätkäkään DJ-musan ystävä. Ollut. Ennen Jimi Tenoria (jota olen fanittanut kutakuinkin aina.)
Jimi Tenorilla oli muuten levynjulkkarikeikka UMO:n kanssa Aapelissa alkukeväällä.  Selitys edellisille on, että  Jimi, järkimiehenä, asuu nykyisin Kontulassa.
Kontula Electronic sai eri hyvän vastaanoton, eikä syyttä. Tapahtuma jatkunee.

20160415_222621
Ikänäköinen Mopo-baarin deejii Kontula Electronicissa.

Kontufestari siirtyy tänä vuonna Kelkkapuistosta ostarille. Sitä vähän oudoksun, sillä ostarin ulkoakustiikka ei ole omiaan livemusiikille, mikä on havaittu Ostarifestarilla, joka pidetään Helsinki.päivisin, 12.6. Kerran Ostarifestarilla esiintyi Melrose. Se oli hyvä.

EIKÄ TÄSSÄ VIELÄ KAIKKI…!
Kontulan ostarilta löytyy myös ainakin autokoulu, fysioterapeutti, lakiasiaintomisto, kiinteistönvälitystoimisto (enää yksi kun OP:n pankki ja kiinteistöpuoli häippäsivät), hammaslääkäri ja –teknikko, kosmetologi, optikkoliike (Instru), kappeli (kirkkoon onkin ostarilta pitkä matka, noin parisensataa metriä ja matkan varrella on maan alla suosittu skeittihalli), POSTI, jo edellä mainittu suutari, kaksi R-kioskia, kaksi apteekkia, UFF ja melko uusi Kierrätyskeskuksen piste. Ostarilta löytyy myös monitoimitila, jossa mm. Asukastila Symppis (sinne mahtuu hyvin esimerkiksi keskikokoisen as.oy:n yhtiökokous) ja Kontupiste, jossa on toisinaan valokuvanäyttelyitä tms. ja josta saa apua yksinkertaisiin tietotekniikkaongelmiin. [Edit. 27/7 lukijan huomion perusteella:] Unohdin mainita kaksi kultakauppaa.(Tuppaavat työttömältä unohtumaan.)

Että kyllä mun mielestä näitten sekaan aika hyvin häviää kymmenkunta baariakin, eikö?

Mielestäni Kontulan ostari on varsin vireä ja hakee vertaistaan Suomen mittakaavassa. Kaunishan se ei ole, mutta se tosiseikka ei vielä sinänsä poikkea suomalaisesta ostoskeskusperinteestä.

ostari kaukaa

Minulla oli yks päivä mielessä joku asia mitä ostarille kaipaisin, mutta en nyt enää muista. Lisään tähän, jos palautuu mieleen.

Olen asunut koko ikäni, lähemmäs 50 vuotta, Helsingissä, mutta en vielä yhdessäkään paikassa niin kauan kuin Kontulassa. Ja tässä laskelmassa on sentään lapsuus mukana!
Pienenä asuin noin 7 vuotta Roihuvuoressa, teininä Pitäjänmäellä saman verran, opiskelijana 6 vuotta Krunikassa ja lyhyempiä muutaman vuoden periodeja muissa paikoissa (Vallila, Ullanlinna, Pikku-Huopalahti, Sörnäinen, Siltasaari).
Muutin aikoinani Kontulaan Siltasaaresta pois Tokoinrannan sekakäyttäjien vaikutuspiiristä ja lapselle huonosti sopivasta meiningistä. Itä-Helsinkiin ja nimenomaan Kontulaan asunnon etsintäreissuille minut toi tuolloin yksinhuoltajalle mahdollinen hintataso. (Kontulan hintataso on muuten edelleen hyvin edullinen, mutta veikkaan, ettei sitä jatku loputtomiin.) Ensivaikutelma Kontulasta oli lähes päälle hyökkäävä vihreys ja rehevän ei-ruotsalainen puistomaisuus.
Nyt en enää raaskisi muuttaa pois, koska palvelut. Toki kouluikäinen lapsi hillitsee muutenkin muuttamista hetken mielijohteesta, vaikka asuisi missä. Mutta olenhan minä muuttanutkin: Muutin Kontulan sisällä osoitteesta toiseen.

 

Lähiympäristöstä lyhyen kävelymatkan päästä löytyy kaikenlaista, johon toivottavasti muistan palata tuonnempana osana yhden naisen Kontula-PR-kampanjaa.

Advertisements

19 vastausta artikkeliin “Kontulan ostarin lyhyt oppimäärä

  1. Tervehdys kantakaupungista!

    Ostarin palveluita en ole ”ulkopaikkakuntalaisena” tullut käyttäneeksi, mutta aivan pienen matkan päässä sijaitsevassa puutarhamyymälä Muhevaisessa asioin useita kertoja kasvukauden aikana. Kasvien ystävänä matkustelen joskus sinne ihan huvin vuoksi taimia katsomaan (vakaasti päättäneenä, että EN osta mitään; joskus päätös jopa pitää.) Useiden vuosien kokemuksella voin sanoa, että on pääkaupunkiseudun paras taimikauppa. Ei halvin, muttei kirpaisevan kalliskaan. Nykyisin en edes mieti muita vaihtoehtoja, jos jotain vihertarpeita aion hankkia. Turhaa tuhlata aikaa sekavien ja epämääräisten valikoimien paikoissa. Esim. Stockmannista ei ole viherpeukalolle nykyisin juuri mitään iloa. (Stocka-analyysisi oli muuten hyvä!) Tuosta tuhkakuppi-jutusta tuli mieleen, että tarvitsisin puolipaksua narua – mielellään vihreää ja muovipinnoitettua, neuloakseni noin kutosen-kahdeksan puikoilla parvekkeen kaiteeseen näkösuojan. Aika vähän naruvalikoimaa täällä cityssä. Tai sitten ovat pieniä keriä ja liian kalliita…Etsiskely jatkuu…

    Tykkää

  2. Kiitos kommenteista.
    Ja kyllä! Muhevainen on varsin tuttu paikka, vaikka ei halvimmasta päästä. Mussa kun ei ole viherpeukalon vikaa, niin olen ostellut sieltä vain parvekekukkia, vaihtelevalla menestyksellä. Kranttuna kukkien(kin) suhteen en ole löytänyt vuosiin ihan mieleisiä. Tarjonta on heikkoa ja samanlaista kaikkialla, tylsiä laatuja jtai ainakin vääriä värejä. Taimia siellä onkin selvästi enemmän!
    Kontulan ostarin välitön lähiympäristö ansaitsisi oman postauksensa, jota harkitsenkin, mutta paikallistuntemukseni on vielä 10 vuoden jalkeenkin heikohko sitä ajatellen.
    Jos mulla olis ton tyyppistä naruongelmaa, niin varmaankin Kondekan Saiturin ja Kivakaupan koklattuani suuntaisin Biltema-Clas Olsson- Motonet -linjalle. Clas O:tahan on pari ihan ytimessäkin, ja sittenhän Kaisaniemen entisen Tarjoustalon tiloissa vaikuttaa joku ihme kauppa, olisko Tokmanni.

    Tykkää

  3. Todella hyvä kirjoitus ja toivottavasti tämän lukee moni ei-Kontulalainen ja muualla suomessa asuva, koska useat muualla asuvat ”tietää” sen pahaksi paikaksi 😀 Kontulan ostaria monesti arvostelee huonoksi he jotka eivät ole koskaan edes siellä käynneet 😀 mutu-asenteella. Tietysti jos siellä on baarien sulkemisaikaan saattaa ollakin levotonta, saattaa olla levotonta. itse olen asunut Kontula-Kivikko alueella 25vuotta enkä oe ikinä tuntenut oloani turvattomaksi,edes iltaisin ostarilla
    Kontulan ostarilla ei taida muuten nykyään olla kuin yksi kukkakauppa, Kontulan-kukka, joka ainakin mun mielestäni on todella hyvä. Eikä ”leipä”kukkakauppa, palvelu on hyvää ja ystävällistä ja se on aina auki. Muhevaista en laske ostarilla olevaksi 😉 Se mikä oli oi joskus lähellä uimahallia on suljettu jo jonkin aikaa sitten, siinäkin on nykyään baari.

    Liked by 1 henkilö

  4. Hieno kirjoitus mutta itseäni jäi vaivaamaan tuo ostarin lesbobaari, josta itse en tiedä mitään. Mikähän se noista mahtaa olla?

    Tykkää

    1. No sehän on tietenkin Patajätkä ja perustuu kvasi-empiiriseen mutuun, eli asiakaskunnan havainnointiin. Trendi joko ollut hiipumassa viime aikoina tai olen vain käynyt harvemmin uimahallissa ja havainnot voivat olla vanhentuneita. Määritelmällisesti lienee lähempänä vähemmistö-ystävällistä hetskubaaria, eli ei siinä mielessä kauheasti poikkea valtavirrasta.

      Tykkää

  5. Ja et tienkään et puhu ”etnisestä värinästä” elikkä ulkomaalisen tekimistä rikosista,ko alueella.joka on lisääntynyt 15v noin 1000%.

    Tykkää

  6. Kivasti kirjoitettu. Listasta jäi pois kultasepänliikkeet, joita Kontulan ostarilla on kaksin kappalein. Metrokappeli on muuten helluntalaisten toimipiste, Heillä on ilmeisen aktiivista toimintaa: pitävät mm. viikonloppuisin nuorille kahvilaa.

    Tykkää

  7. Uimahallin ehdoton kohokohta on kesäinen ulkoalue! On aurinkotuolit ja ulkosuihku, nurmikko ja pensaita aitana ja urbaani äänimaailma -linnunlaulua, metron ja autojen hurinaa ja musiikkia ja puheen sorinaa läheiseltä Wenlan terassilta :).

    Liked by 1 henkilö

  8. Erinomainen kuvaus Kontulan ostarista, joka palveluineen on todennäköisesti pääkaupunkiseudun parhain. Olemme asuneet ostarilta n. 400 metrin päässä jo vuodesta 1979 eikä tähän mennessä ole sattunut kertaakaan mitään väkivaltaan tai häiritsevään käyttäytymiseen viittavaa omalla kohdallamme. Kontulan ostari on ehdottomasti elävä ja toimiva kokonaisuus, jollaista ei muualta kaupungista juurikaan tapaa. Murrosvuodet ovat takanapäin ja Kontulassa, Helsingin Bevery Hillsissä – kaupungin korkeimmalla sijaitsevassa kaupunginosassa mahtavine näköaloineen – on viihtyisää asua. Kun Yliopiston campusta rakennetaan nyt Myllypuroon ja Itä-Helsinkiin tulee massoittain nuoria opiskelijoita asuntotarpeineen, veikkaan Kontulan ilmeen nuorentuvan ja myös asuntojen hintojen alkavan asettua Helsingin keskitasolle. Haluaisin vielä mainita Kontulan Uimahallin aamu-uimareiden jo vuosia jatkuneen yhteydenpidon myös uimahallin ulkopuolella syntäri- ja nimipäiväkahveineen, sairaalakäynteineen ja myös viimeiselle matkalle saattamisineen. En tiedä vastaavaa sosiaalista yhteishenkeä missään muualla Helsingissä enkä sen ulkopuolellakaan. Viimeksi tänä aamuna tavatessamme aamukahvilla uimariporukan kanssa totesimme että tästä kaupunginosasta me lähdemme vain ”jalat edellä” kuten sanonta kuuluu. Haluaisin mainita myös Symppiksen sosiaalista lähestymistapaa ja huolenpitoa edustavana paikkana Kontulassa..
    Vielä pieni anekdootti Kontulasta. Vuosia sitten hampurilainen aikaikasvatusryhmä oli tutustumassa Helsinkiin eurooppalaisena kaupunkina ja minun tehtäväkseni oli langennut toimia muutama päivä heidän oppaanaan. Ohjelmaan oli sijoitettu myös tutustuminen Helsingin ongelmakaupunginosiin ja sellaiseksi oli valittu Kontula. Totesin tälle neljänkymmenen hengen joukolle että asun Kontulassa ja voin tulla heitä aamulla päivän ohjelman alkaessa metroasemalle vastaan. Tarkoitukseni oli näyttää vieraille alkoholiongelmaisille tarkoitettu oleskelupaikka uimahallin takana kalliolla ja heti alkajaisiksi halusin näyttää miten siellä aikaa vietetään. Jalkakäytävvä seisoskelikin joukko nuoria romaanimiehiä nahkapuseroissaan, hiukset siististi leikattuimna kuten romaanimiesten tyyliin kuuluu. Näyttelin joukolle kalliolla olevaa oleskelupaikkaa, kun yksi romaanimiehistä otti taskustaan mahongin värisen kännykän ja vastasi puhelimeen. Vierasjoukko räjähti yllätyksekseni nauruun! Vai ongelmaisten paikka? Yksi vieraista kertoi että vain yhdellä vierasjoukosta oli tuohon aikaan kännykkä. Toinen kertoi, että kun Hampurissa puhutaan ongelmakaupunginosasta, tarkoittaa se sitä että poliisi ajaa pillit ulvoen kaupunginosan läpi uskaltamatta pysähtyä! Lounastamaan joukko meni Kontulan ala-asteelle, jossa parastaikaa oli kasvisruokaviikko. Koulussa oli tuohon aikaan 25. eri kansallisuutta ja saksalaiset katselivat ihmeissään miten nuoret oppilaat keräsivät noutopöydästä itselleen annoksen kuin mitään erikoista ei olisi tapahtumassa. Saksassa ei ole nimittäin kouluruokailua suomalaiseen tapaan. Ongelmakaupunginosasta tuli saksalaisten vieraiden silmissä paikka, jollaiselta he toivoisivat Hampurin kaupunginosien tulevaisuudessa näyttävän.
    Helsingin Sanomien toimittajat rampatkoon keskustan ilottomia ja elottomia katuja ja hakekoon lisää suhteuttavaa elämänkokemusta Euroopan yhä levottomammiksi käyvistä olosuhteista.

    Liked by 1 henkilö

  9. Itse asuin 60-70 luvulla Jakomäessä. Perhettä ja sukulaisia asuu vielä tätänykyä akselilla, Kontula-Kurkimäki-Kivikko. Itä-Helsinkiä on turhaan parjattu, ei se ole keskimäärin sen rauhattomampi kuin muutkaan Helsingin lähiöt. Kantakaupungissa taitaa nykyään olla rauhattomampaa. Minulla on Kontulasta enimmäkseen hyviä muistoja. Pitäkää lippu korkealla, terveisin: 1996-2004 Wenlassa/Comeetassa levyjä veivannut Veide !

    Liked by 1 henkilö

  10. Hienosti kirjoitettu! Asun nykyisin Mellunmäessä, mutta käyn Kontulassa melkein päivittäin. Kaipailen pankkipalveluja ja lopettanutta kirjadivaria, koiranomistajana myös eläinkauppaa. Muuten sieltä löytyy kaikki ja on todellakin mainettaan parempi. On sieltä löytynyt ystäviäkin, kyllä!

    Tykkää

  11. Moi. Pikkuisen voisi päivittää,jookos? Kukkakauppoja on vain yksi,Kivan Kaupan käytävällä. Joku kahvila tullut Alkoa vastapäätä. Kierrätyskeskus avannut ovensa,toinen nepalin rafloista lopettanut. Harmi. Lähiöasema toimii edelleen :).

    Tykkää

    1. En ajatellut lähteä sille tielle. Vain muutos kun on pysyvää.
      Päiväys näkyy postauksissa, vaikkakin kyllä valitettavan huonosti. Joskus kun ehkä jatkan aiheesta, niin toki sitten mennään taas sen hetkisen tilanteen mukaan.

      Tykkää

  12. Kiitos jutusta. Olen muuttamassa Mellunmäkeen, ja ehdin jo huolestua, että ainako pitää ajaa itikseen ostoksille yms. Tämä lohdutti kummasti: siellähän on kaikkea! Paitsi uimahallin lisäksi olisin kaivannut lisää tietoa liikuntamahdollisuuksista.

    Tykkää

    1. Liitos itsellesi kommentista! Kirjoitin postauksen jo liki vuosi sitten, joten jonkin verran muutosta lienee sinä aikana taas tapahtunut, muttei mitään kovin kummallista; uusi kahvila, pari parturia, burger king joka tuli toisen nepskun paikalle omistajavaihdoksen ja laadun huonontumisen jälkeen. Varmaan muutakin jota en tähän hätään muista.
      Liikuntapaikkoja löytyy enemmän ostarin ulkopuolelta ja muuten läheltä Hipkon itsepuolustusta, Kontun futista ja hiihtolatuja myöten (olipa lunta!), Ihan ostarilla on uimahallin pieni kuntosali ja ohjattu FIx-liikunta joka yleensä on tyhmästi kesällä tauolla. Nuorisotalon lähellä on maan alla Kontulan kuntokellari, joka on ehkä enemmän äijävoimailijoiden paikka, mutta kösittääkseni ihan ok ja edukas.

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s