En ole nyt Kiasmassa, mutta näyttelyt ovat toistaiseksi.
Nuukana, köyhänä ja museokortin inhoajana kävin tietenkin ilmaispäivänä, mikä Kiasman kohdalla on kuun ensimmäinen perjantai, eli viikko sitten, samana päivänä kun presidentti vaihtui. Tätä merkkitapausta porukka Kiasman sisältä seurasikin. Itse en huononäköiseinä päähenkilöitä ikkunoista ihmispaljouden seassa ja seasta erottanut.
Menin sitten altistamaan itseni nykytaiteelle tietämättä yhtään mikä näyttely tai mitä teoksia Kiasmassa on esillä.
Olikin sitten kiva ylläri, kun sattui olemaan paljon kiinnostavaa ja kivaa, omaan makuuni istuvaa ja huumorintajuuni sopivaa taidetta esillä.
Simon Fujiwara: Pieni maailma
En ollut tästä ”japanialais”- brittiläisestä kaverista mielestäni kuullutkaan, mutta näyttelyä kierreltyäni alkoi tuntua, että saatanpa ollakin ja jossain ehkä jotain nähnytkin. Tuleehan noita nykytaiteen museoita ja näyttelyitä reissuilla koluttua, ja veikkaan, että jotain saattanut olla Kiasmassakin esillä joskus. En sano, kun en tiedä.
Joka tapauksessa väittäisin, että tämä nelikymppinen kaveri on ihan kivasti matskua saanut aikaiseksi ja todella suuri osa siitä on nyt Kiasmassa.
Who-karhun seikkailut videolla ovat (petollisen) rauhoittavia ja tunnistettavavia.
Sympaattinen huomionosoitus taiteilijalta on näyttelyyn tehty suomalaisten ikonien käsittely, josta alla esimerkkejä.
Fujiwara on tehnyt kupan hoidostaan laajan kertomuksen, mutten ollut sellaisella tuulella että olisin halunnut perehtyä intensiivisemmin: on tässä jumalauta omiakin sairauksia! Perehtykää muut.
Kuppaan liittyvistä, eri taiteilijoiden tyyliin rakennetuista kalmoista sen sijaan tykkäsin. Ihan esineinäkin kauniita vaikkakin tietysti hippasen makaabereja.
Viihdyin lukemalla Meksikosta Eupooppaan tulleita Remu-englanniksi (foneettisesti) kirjoitettuja kirjeitä, ja vielä enemmän viihdyin kun pari lattarimimmiä alkoi lukea niitä vieressäni ääneen autenttisella aksentilla!
Ilahduin myös alla olevan kuvan uutisesta ja siitä tehdystä installaatiosta (Fifty shades archive) kovasti:
Näyttelyssä on ja vaikka mitä ja menkää itse katsomaan. Minulta tulee sille lämmin suositus ja kehotus varata sille aikaa.
Fujiwara Kiasmassa 13.10.2024 asti.
Muuta Kiasman näyttelytarjontaa edusti Kuin kotonaan, joka ei sitten ollut yhtään mun juttu eikä pelkästään idiootin nimen takia. Hölkkäsin sen läpi enkä oikeastaan edes läpi, mutta pari kertaa pysähdyin.
Postauksen alkukuva reikäisistä sängyistä on kamala teos. Siis hirvittävä. Sekin on taiteen tehtävä.
Taiteilijan nimi on niin vaikea että panen tähän siitä räppäämäni kuvan, saatte lukea itse.
Kiasmassa on taas esillä mun vanha suosikki (jostain vanhasta Arsista?) Baabelin torni yllä, ja Tellervo Kalleisen ja Oliver Kochta-Kalleisen valituskuorot kaupungeistaveri puolilta maailmaa, joita en joko ole onnistunut näkemään tai ehtinyt katsomaan aiemmin.
Teos on vanha ja kaipaa päivitystä, sillä maailma muutuu ja moni valituksen aihe on lakannut olemasta relevantti Helsingissä eikä muuallakaan. (Kalja on toki aina liian kallista kaikkialla.) Tellervon ja Oliverin pitäisi päivittää valituksia: Olen käytettävissä.
Osa valituksen aiheista on silti ihan kuranttia tavaraa edelleen. Mieleeni jäivät Helsingistä valitukset siitä, miten uneni ovat tylsiä, viitenumeot liian pitkiä ja
edessäni on aina pitkä mies, jaPietarista se, miksi bussi 9 kulkee viiden minuuttiin välein Vasiljevyyn (tms.), muttei tule koskaan takaisin.
Jotenkin venäläinen kysymys minusta. Hirmu hyvä. Muitakin hyviä kysymyksiä teos herättää ja saa samalla hyvälle tuulelle.
Todellinen prinsessa 