Madrid lokakuu

Käväisin taas Madridissa ja miehen kylässä. Jälkimmäisestä ei jäänyt paljon kavereille kerrottavaa. Riideltiin. Tein miehelle läskisoosia. Kyllästyin hankalaan suhteeseen. Otin Ritolat ja linjabiilin pääkaupunkiin.

Mies oli kerännyt manteleita ja pähkinöitä.
Mies oli kerännyt manteleita ja pähkinöitä.
Chirimoya. Piti ostaa kun en ollut koskaan maistanut. Makea, vähän viikunamainen maku. Vaatii totuttelua.
Chirimoya. Piti ostaa kun en ollut koskaan maistanut. Makea, vähän ällö, viikunamainen maku. Vaatii totuttelua.

Onneksi Madrid oli entisensä ja kohteli minua paremmin kuin pahantuulinen miesystävä.
Bussissa olin niin pahoinvoiva, että keskityin katselemaan suoraan eteeni kylmän hien valuessa alas ohimoita. En kyennyt haeskelemaan ja soittelemaan majoitusta matkan varrelta, mutta se onnistui hyvin ja nopeasti kaupungistakin käsin. Sitäpaitsi onhan elämässäs jotain jännitystä oltava.

Asuin täällä. Hostal Esparteros. Normihostelli. Tavallista pienemmät huoneet, mutta vähemmän meteliä kuin näillä main yleensä.
Asuin täällä. Hostal Esparteros. Normihostelli. Tavallista pienemmät huoneet, mutta vähemmän meteliä kuin näillä main yleensä.
Espanjalaisten rouvien käyttömuoti on aivan oma lajinsa.
Espanjalaisten rouvien käyttömuoti on aivan oma lajinsa.

Rusinana pullassa oli suomalainen naisseura, josta harvoin pääsen siellä nauttimaan; pari tuttua, yksi vanhempi ja toinen uudempi, oli samaan aikaan käymässä kaupungissa.

Raul Mannola juhlii 40-vuotista uraansa keikkailemalla. Kuvan otti Eija.
Raul Mannola juhlii 40-vuotista uraansa keikkailemalla. Kuvan otti Eija.

Kävin naisten houkuttelemana ensimmäistä kertaa kuuntelemassa espanjalaistunutta syomalaiskitaristi Raul Mannolaa. Jossain hevon kuusessa. Keikka oli hyvä, mutta omaan makuuni tylsähkö. Mannolan lisäksi pumpussa oli laulaja, laatikkoa hakkaava rumpali, palmas-nainen, joka lopussa tanssi, sekä minua häiritsevä huilisti. Huilistissa häiritsi vain se, että vanhana fanina kuulin selviä Jethro Tull -vaikutteita joille yritin olla repeilemättä, koska rajoittunut mieleni ei jotenkin pystynyt käsittelemään sitä flamencona. Luulen että onnistuin kuitenkin säilyttämään arvokkuuteni tyydyttävästi.
Yleisössä oli yksi ihana Anthony Quinnin näköinen pappa huomattavasti nuoremman naisystävänsä kanssa. Olen myös Anthony Quinn-fani, joten ihailin ja kadehdin pariskuntaa, milloin keskittymiseni lavan tapahtumiin herpaantui.

Löydettiin hauska uusi kapakka Malasañasta, Cimmeria. Siellä seurasimme seksuaalisen vähemmistön tanssiesityksiä ja kolmiodraamaa, naukkailimme edullista euron tinto de veranoa ja nautimme dj:n erehtymättömästä musiikkimausta. Hän soitti biisejä, joita kuulee harvoin ja joista osan olemassaolon olimme unohtaneet, vaikka aikoinaan kukin tahollamme olimme niitä diggailleet. Jumitimme katutasoon, missä oli paras viihdyke, mutta alakertaankin vaelsi porukkaa. Lähetimme tiedustelijan alas. Hän kertoi palattessaan wc-faciliteettien olevan tasoltaan kehnot ja meiningin huonompi. Uskoimme.

Toisena iltana kävimme baarikierroksella vahingossa Madridin kuuluisimman vermuttibaarin ohi, ja pysähdyimme siellä yksillä. Madridissa on toinenkin kuuluisa, vanha vermuttibaari Letrasissa, mutta sinne en tällä reissulla löytänyt.

Vermuttibaari. [Kuva: Eija.]
Vermuttibaari.
[Kuva: Eija.]
Sitten vielä lempparidiskoteekkiini, johon en ole liian pitkään aikaan päässytkään. Nytkin siellä oli joku huonolle musiikille omistettu lauantaiklubi, mutta onneksi musa oli korvaystävällisellä volyymillä ja sen kesti ongelmitta. Vähän tanssahtelua ja ajoissa nukkumaan. Rouvat asuivat hotellissa ja itse tapani mukaan hostelissa Letrasissa. Tarkoitukseni oli käydä vielä jossain, mutta en jaksanutkaan.

Ämpärillinen sädehtivää GT.tä vetää aina hymyn huulille, vaikka syän märkänis.
Ämpärillinen sädehtivää GT.tä vetää aina hymyn huulille, vaikka syän märkänis.

Kävin tietysti Rastrossakin

Siellä kävi kuhina peffaa kohottavien leggareden myyntipisteessä.

071
Push-up leggingsit 7, 99. Kaikilla naisilla, jotka niitä ihmettelivät oli kiedottu takki lanteille. Sattumaako?
Rastro, keskivertomäärä porukkaa.
Rastro, keskivertomäärä porukkaa.

Edellisen kuvan otan jäkeen taivas tummeni pahaenteisesti ja jumppasin ylämäen vauhdilla ehtiäkseni sardiinbaarin ennen kaikkia muita. Matkalla nappasin vain äkkiä yhden kahden euron kietaisu-leopardimekon mukaan. Onnistuin, sain vain pari pisaraa ja minulla oli jo olut ja fritti-boqueronesit edessä laskutilana toimivan pakastimen päällä, kun jyrähtely alkoi.

Muita ostoksiani Rastrosta oli liukuvärjätty turkoosi-ruskea hame ja linetinvihreä silkkinen pusero, nekin kohtuulliseen kahden euron kappalehintaan. Ostin sovittamatta, mutta ihme kyllä kaikki sopivat sekä päälle että työttömän budjettiin, eli olin varsin tyytyväinen.

Harrastin myös taidetta.
Kävin ensimmäistä, mutta tuskin viimeistä kertaa elämässäni Museo ThyssenBornemiszassa. En nimittäin mennyt päänäyttelyyn ollenkaan, koska halusin nauttia aurinkoisen päivän iloista ja imeä mahdollisiman paljon valoa syksyä varten, vaan suunnistin suoraan Edvard Mucnhin näyttelyyn, jolle oli annettu nimeksi Archetypes. Vaikuttava, väkevä, ahdistava. Itse asiassa siinä määrin, että jouduin poistumaan äkkiä, etten pillahda itkuun.Saattoi johtua oman sydämeni epävakaasta tilasta, mutta väitän, että Munch voi hetkellisesti suistaa tasapainosta rauhallisemmankin ihmisen.
Seinällä olevan sitaatin mukaan taiteilija pyrkii ”selittämään elämää ja auttamaan muita ymmärtämään omaansa”. Onnistuu siinä hyvin.
Näyttely on auki tammikuun 2016 puoliväliin, jos satutte kaupunkiin.
Museosta kävelin Chuecaan San Antonin kauppahalliin, joka on minun makuuni liian ruotsalainen, liian upper middle class, liian hälisevä ja vähän sekava. Laajahko valikoima pieniä ruokia ja juomia, jos huvittaa kokeilla eri juttuja. Espanjalaisittain kallis, suomalaisittain halpa.

Tykkäsin enemmän Lavapiésin hallista San Fernandosta, jossa kävin toisena päivänä. Se on rahvaanomaisempi ja kotoisampi, enemmän Hakaniemen hallin tyyppinen. En kuitenkaan halunnut syödä sisällä, koska aurinko paistoi, vaan suuntasin läheisen kuppilan terdelle.

Lehtimangoldia ja pekonia. Sairaan hyvää.
Lehtimangoldia ja pekonia. Sairaan hyvää.
Tässä kania, aiolia ja ransuja.
Tässä kania, aiolia ja ransuja.

Sunnuntaina olisi ollut vielä täysi juhlinta päällä, koska maanantaina oli ollut Dia de hispanidad ja vapaapäivä. Silloin juhlitaan Kolumbuksen ja muiden kolonialismin airuiden saavutuksia ja käsittääkseni myös kansallispäivää.

Minulla oli aikainen lento, joten menin suosiolla suht ajoissa nukkumaan. Tsägäni ja halpojen lentojen takia en yleensä olekaan Madridissa koskaan samaan aikaan suurimpien fiestojen ja juhlallisuuksien kanssa. Miehen kylästäkin olen onnistunut poistumaan niin, että olen aina päivän ajoissa tai myöhässä juhlista ja tapahtumista.

Sunnuntaina ilahduin kun kuulin ilotulitusta ollessani viestittelemässä tietyn miehen kanssa tietystä ihmissuhteesta ja sen ongelmakohdista. Panin salamannopeasti kengät jalkaan ja säntäsin ulos, mutta myöhästyin!
Kuninkaan palatsin lähellä olisi ollut pääpaikka. Harmitti. Erityisesti, koska olin ollut aikeissa mennä käymään yhdessä näköalaterassipaikassa, johon aikaisemmin yritin madridinsuomalaisen ystävättäreni kanssa, mutta olimme liian ajoissa. Jos olisin mennyt, olisin nähnyt! Olen ilotulitteiden number one fan.
En yhtään ymmärrä esim. formulakisoja. En käsitä, miksi tuhlataan miljoonia johonkin typeriin autoihin ja bensaan, rännrännrään ja viuhfauh! mutta minulle ei ole mikään ongelma se, että ammutaan rahaa taivaalle! Mielestäni se on ihan itse itsensä perusteleva käytäntö.

Tämän seurauksena päätin, että joskus vielä luen tapahtumatärpit, kun vielä olen kaupungissa, enkä vasta paluumatkalla koneessa!

Löysin siinä ilotulituksen metsästyksestä palatessani kuitenkin uuden ravintolan, joka oli vasta toista päivää auki. Tarjoilijoilla oli mirrit kaulassa ja kunnioitettavasti ikää, mikä on aina positiivista! Otin hyvän hanavermutin, mutta tapa jätti toivomisen varaa. Se oli jotain niin ankeata, etten edes muista. Varmaan huonoja oliiveja tai sipulia tms. Panin sen keskeneräisyyden piikkiin. Paikka ei ollut vielä valmis.

Olin kerrankin fiksuna ostanut aamiaisen edellsenä yönä, ja vedin croissantin ja mehun viiden maissa aamuyöllä säästömielessä, jottei tarvitse maksaa lentokentän tai -koneen erämaahintoja kuin kahvista. Etsin taksia samoihin aikoihin kuin viimeiset baareista palailevat. Turvatarkastukseen kävellessä söin vielä banaanin asiaankuuluvin hyvää ruokahalua -toivotusten kaikuessa. Tämän tankkauksen ja lahtöaulassa nautitun maitokahvin turvin kesti helposti 4,5 tunnin lennon. Suosittelen tekemään samoin, olette sitten tulossa tai menossa. Vaikka olisin huomattavasti rikkaampi kuin olen, en halua maksaa hintoja, joissa ei ole mitään realismia. Vaikkei Barajas hinnoiltaan sentään mikään Helsinki-Vantaa ole.
Siitä lennolle ihanan tyhjään koneeseen, jossa epäsuomalaisen mukava ja sosiaalinen(!) pariskunta seurusteli kanssani, kunnes poistuin vapaalle penkkiriville vaaka-asentoon, peittonani hätäpäissä Zarasta koleana perjantaina ostettu villti-tyyppinen villatakki, jota en sitten enempää tarvinnutkaan, sillä perjantai osoittautui ainoaksi viileäksi päiväksi.

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s