Mtsenskin kihlakunnan Lady Macbeth Kansallisoopperassa

Taas on sivistytty: tällä kertaa itselleni entuudestaan täysin tuntemattoman oopperan, Sostakovitsin Mtsenskin kihlakunnan Lady Macbethin osalta.
Näin esityksen jo 3.2., muttei inspiroinut heti blogata, joten ihan tuoreessa muistissa se ei ole, mutta kerron suunnilleen, mitä ajattelin:

En näe itsestään selvää yhteyttä oopperan Katerinan ja Shakespearen Lady Macbethin välillä. Toki molemmat saattavat hengiltä pari äijää, mutta, mutta: Shakespearen Lady Macbeth tekee murhatyöt itsenäisesti, vaikka mielenterveys siitä kärsiikin, kun taas Katja saa apua. Lisäksi Katja on pohjattoman tšehovilaisen ikävystynyt, kun taas alkuperäinen Lady Macbeth vaikuttaa siltä, että tekemistä ja sosiaalista kontaktia hänellä edustustehtävissään pääsääntöisesti riittää.
Macbethkään ei ole Sergein tapainen labiili shemeikka ja hyväksikäyttäjä, saatika lähde toisen naisen kelkkaan! Kunnianhimoinen Lady Macbeth on saanut itselleen ihan hyvän aseman kuninkaan puolisona, Katerina on arvostetun ja varakkaan kauppiaan vaimo. Libretto perustuu Nikolai Leskovin samannimiseen kertomukseen, joten eipä siinä mitään, ehkä ajatus selviäisi se lukemalla.
Käsiohjelman mukaan Šostakovitšin ooppera on ensiesitetty Leningradissa 1934, jossa se oli menestys, kunnes itse Stalin teilasi sen Pravdassa. Yksi murhakin on alkuperäistarinasta vähennetty librettoa varten.

Olkoonkin, että päähenkilön lempinimi Lady Macbethinä on mielestäni hieman kaukaa haettu, niin kaukaa on haettu ohjauskin: ohjaaja, norjalainen ole Anders Tandberg, on sijoittanut tapahtumat kalatehtaalle Norjan saarelle tai vuonolle Šostakovitšin venäläisen Huitsin Nevadassa sijaitsevan landen sijaan.
Tapahtumapaikka on norjalainen kalatehdas saarella tai vuonolla, ja paikalle ampaisee norjalainen vaskista koostuva marching band aina kun näyttämöllä on seksiä tai kuolemaa. Torvisoittokunta koostuu tytöiksi pukeutuneista miehistä. Ehheh hehheh?
Rekvisiittana on muun muassa valtavia kaloja. Niitä heitellään, niillä lyödään, mötkitään ja hutkitaan, ja jopa raiskataan.
Aluksi päälle liimatun oloinen norjalaisuus vieroksuttaa, mutta ihminen on sopeutuvainen eläin, kaikkeen tottuu ja pian ohjausta pitääkin jo raikkaana ja tervetulleena vaihteluna yleismaailmallisesti suosittujen, homeenhajuisten La Traviatojen ja Mozartien sijaan.

Erityisesti kaloja heiluttelevan naisrivistön näyttämön poikkimarssi molempiin suuntiin huvittaa ja koreagrafia miellyttää. (Paha kauneusvirhe on kuitenkin, että yksi kuorolaisista pitää kalaa väärin, eri suuntaan kuin muut! Miten häiritsevää!)

Puvustus on hyvä. Paitsi miesten lököttävät kalsarit. Alkukohtauksessa Katerinan kumpparit, yöpaita ja toppatakki -asukokonaisuus vakuuttaa minut heti. Realistinen yökukkujan oloasu.

Pääpari on Katerinana Svetlana Sozdateleva, Sergeinä Alexei Kosarev.
Testiryhmämme piti molemmista, vaikka minä en ollut aivan niin vakuuttunut Sergein oletetusta animaalisesta vetovoimasta kuin äitini. Alex oli vähän köllykkä keskivartalostaan, eikä taida paljon salilla viihtyä muutenkaan, ja huonosti istuvat lökökalsarit veivät hänen loputkin mahdollisuutensa vakuuttaa minut, mutta olihan hän pitkä.
Katjaa esittävä Svetlana oli äänellisesti maukas ja uskottava kaunottarena. Ainoastaan polyester-hääpuku suoraan vuodelta 1986 söi sitä uskottavuutta. Muuten hyvä puvustus ja sitten pannaan sellainen hirvitys päälle! Liian lyhytkin! En ymmärtänyt sitä huumoria, jos se sitä oli.
Vittumaisen appiukon roolin laulaa hyvn Duudsonien Jarpin näköinen Alexander Teliga.
Katjan miestä, kauppias Ismajlovia esittää Mika Pohjonen, joka ei ole herättänyt minussa ennekään positiivista reaktiota, eikä kyllä tee sitä nytkään. Ei vaan toimi minulle. Onneksi hän on sentään laihtunut, niin kestää jotenkin katsella.

Oma suosikkini on virolainen Koit Soasepp. Hän laulaa papin roolin josta tekee näyttelijänlahjoillaan ilahduttavan karaktäärin.  Nimi on tuttu, josta päätellen olen saattanut nähdä ja kuulla häntä aiemminkin.
Esa Ruuttunen oli toinen lempparini. Hän on oikein hyvä: laulaa hyvin ja komeasti ja on muutenkin uskottava raihnaisena vankivanhuksena.

Anna-Kristiina Kaappola, jonka moni edelleen mieltää Suomen viralliseksi Yön kuningattareksi, osaa oopperalaulajaksi näytellä luontevasti, on edelleen hoikka ja siksi näyttää hyvältä Sergein uutena ihastuksena naisvangin roolissaan. Hyvältä myös kuulostaa, vaikka kauhean iso laulurooli ei ole.
Saksanpaimenkoira, Retku, on tavallaan perusteltu sillä, että yksinäinen vanginvartija ei voisi hanskata niin isoa vankilaumaa kuin näyttämöllä on. Koiran kanssa se on uskottavampaa.
Mietin, onko koiralla korvatulpat. Onko edes olemassa koirien korvatulppia? Orkesteri soittaa nimittäin aika täysillä, ja vaskissa riittää!

Jos haluaa kuulla paljonko sinfoniaorkesterista lähtee tarvittaessa ääntä, niin kyllä sitä lähtee, kun painaa Šostakovitšia täysillä menemään!
Orkkaa johtaa Oleg Caetani. Istutaan hyvillä paikoilla keskellä permantoa. Oma kuuloni on varsin hyvä, ja siksi itsekin tekisi mieli joidenkin forte fortissimoiden kohdalla painaa kädet korville, mutten tietenkään kehtaa.
Ei ole siis mikään ihme, ettei ihan kaikkien laulajien ääni yllä orkesterin yli. Pääroolien äänet toki kuuluivat kiitettävästi.

Äitini, jonka kanssa oopperaa olin katsomossa, oli vähän samoilla linjoilla Stalinin kanssa: musiikissa oli aika paljon tingeltangelia. Tottahan se on. Paljon liikkuvia osia, vähän vaikeaa pelkälle harrastajalle kuten allekirjoittanut, mutta ei missään tapauksessa epämiellyttävää tai rumaa. Välillä on seesteisempiäkin kohtia ja jokunen lähes perinteisen melodinen aaria.

Tarina on aika brutaali ja herättää jopa jonkinasteista pohdintaa. En avaa sitä tässä enempää mahdollisten juonipaljastusten pelosta. KVG, jos kiinnostaa.

Raiskaukset, panemiset, tapot, murhat ja muut kuolemat ovat tietysti ihan perusoopperakuvastoa, mutta perinteisesti ne kuvataan viitteellisesti tai muuten sivistyneesti. Toisin on tässä.
Mtsenskin Lady Macbethiin niitä on kuvattu jo librettoonkin ja ohjaus saa siitä aika paljon irti. Hyvä niin. Konkreettisemmasta lähestymistavasta tulee ainakin tämä katsoja ihan iloiseksi.
Esitys on lihallinen, kalanhajuinen, karu, mässähtelevä ja verinen (teoriassa: Sergein selkä on hillittömän ruoskimisen jälkeen aivan veretön,  ja hän makoilee pokkana SELÄLLÄÄN. Ei järjen häivää! Muutama muukin tällainen epäjohdonmukaisuus ohjauksessa on, vaikka oletan ja toivon, että veren oli joku vain unohtanut näkemässäni näytöksessä.).

Minulle ei tarinasta auennut täysin, miksi Katja rakastuu palavasti mieheen, jonka näkee ensimmäistä kertaa brutaaleissa raiskauspuuhissa, mutta näin kuitenkin käy.
Katerinalle mikä tahansa kohtalo lienee parempaa kuin loputon tylsistyminen.
Saamansa pitää.

Oopperasta on vielä kolme esitystä, 15., 21. ja 24.2. Lipputilanteen näkee täältä.

 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s