FB-kaverini jakoi keskiviikkona Ylen toimittajan Näkökulman lasten vakuutuksien lisääntymisestä. Koska keskustelu jäi vähän Runeberginpäivän Kotus-päätöksistä heränneen keskustelun varjoon, palaan vielä asiaan.
Kolumnissa toimittaja tunnustaa itsekin ottaneensa lapsilleen vakuutuksen, mutta sittemmin heränneensä pohtimaan vakuutusten lisääntymisen seurauksia. Arvostan ulostuloa, se on täällä: http://yle.fi/uutiset/nakokulma_hysteerisen_aidin_tunnustuksia/7066133
Jokainen hyväosainen, joka ottaa lapselleen/lapsilleen vakuutuksen kuvitellen olevansa hyvä vanhempi, joka kaikessa ajattelee lapsensa parasta on menetys hyvinvointivaltion rippeille.Heillä on paljon yhteistä rokotusten vastustajien kanssa. Hehän hyötyvät suuren yleisön velvollisuudentunnosta: Kun tarpeeksi suurella osalla väestöstä on immuniteetti tautia vastaan, on rokottamattomillakin erittäin pieni mahdollisuus sairastua siihen, koska sitä ei juuri esiinny.
Kaksikymmentä vuotta sitten opiskelin vahingossa sivuaineena sosiologiaa jossa käytettiin siivellä eläjästä termiä vapaamatkustaja, free rider. Termi ei liene vanhentunut, vaikkakin tässä yhteydessä vapaamatkustus on yhteiskunnallisen vastuun pakoilua. Lapsensa vakuuttajaa motivoi itsekkyys. Tällainen ihminen lapsineen on mielestään tärkeämpi kuin muut. Yleensä hänellä on vakituiset tulot, joilla maksaa vakuutuksia, työpaikka, usein itselleen työterveyshuoltokin, joka sekin osaltaan rapauttaa julkisia terveydenhuoltoa.
Vakuutuksenottajat ovat ihmisiä, joita yhteiskunnallisessa keskustelussa kuunneltaisiin, jos he avaisivat suunsa. Hyväosaisten ääni kuuluu kovempaa, heillä on keinoja, välineitä ja kontakteja, joiden avulla levittää sanaa ja esittää vaatimuksia. Sen sijaan terveyskeskuksissa asioivat joko kaltaiseni periaatteen ihmiset ja muut, yleensä pienituloiset, kakkosluokan kansalaiset. Tosin tiedän pienituloisia ihmisiä, jotka maksavat lapselleen vakuutuksen. Helsingin kustannuksilla se on yleensä heille melkoinen rahallinen uhraus.
Luokittelen itsenikin hyväosaiseksi, mutta koska olen typeryyttäni vastaanottanut työelämässä paljon sijaisuuksia ja pätkiä, minulle on onneksi tuttua myös työttömyys, jonka aikana olen terveyskeskuksen varassa. Koska en ole vakuuttanut ainokaista lastani, olen tottunut matkustamaan tilanteesta riippuen julkisilla, taksilla tai kyydin pummimalla Kontulasta Lastenklinikan päivystykseen toiselle puolelle kaupunkia, kun terveyskeskukseen ei ole päässyt edes kyyneleitä vuodattamalla.
Olen mielestäni ollut vuosien varrella aktiivinen ja lähettänyt ja saanut postia terveyskeskuksista, sosiaali- ja terveysvirastosta (joka tosin silloin oli nimeltään jotain muuta) kaupunginhallituksen jäseniin. (Sirpa Asko-Seljavaaralle muuten terveisiä tässä yhteydessä. Kiihkeimmän kirjeenvaihdon aikana, josta on vuosia, hän osoittautui järkeväksi ja tunnolliseksi poliitikoksi, vaikka onkin poliittisesti eri rintamalla kuin minä.) Minulla on tuntuma, että parannusta on tapahtunut, mutta se saattaa olla väärä mielikuva ja johtua siitä, ettemme ole viime aikoina paljon sairastelleet.
Koen velvollisuudekseni olla hankkimatta lapselleni vakuutusta ja suosittelen samaa kaikille.Jos lapsellani on vakuutus, käyn yksityisellä, joka on toki miellyttävämpää ja mielenterveydelle terveellisempää.
Kunnallisten terveyspalvelujen käyttäminen vaatii enemmän. Aikaa, taustatietoa, kestävyyttä. Diagnoosi tai edes arvaus vaivan laadusta on hyvä olla ennen terveyskeskukseen menoa, samoin käsitys siitä, mitä tutkimuksia tarvitaan ja rohkeus vaatia niitä. Näyttää siltä, että se osa kansaa jolla näitä olisi, on siirtymässä vakuutusten piiriin. Seuraus tästä ei ole suinkaan se, että henkilökunta pystyisi perehtymään paremmin jäljelle jääviin potilaisiin, vaan se, että resursseja voi vähentää, kun ei ole niin paljon asiakkaita. Vähemmän asiakkaita terveyskeskuksilla tarkoittaa vähemmän rahaa terveydenhuollolle. Se laskee sekä hoidon laatua että hoitoon pääsyn todennäköisyyttä.
Palveluiden edelleen huonontuessa yhä useampi ottaa vakuutuksen ja asiakkaat vähenevät , ja taas tulee vähemmän rahaa ja taas ei pääse lääkäriin. Kehitys jatkuu, kunnes ollaan joko siinä tilanteessa, että joko kaikilla on vakuutus tai kaikki maksavat omasta pussistaan tai eivät käytä lääkärin palveluita ja kuolevat pois. Ratkaisu tietysti sekin.
Olen huomannut Suomen henkiselle ilmapiirille tyypilliseksi, että mitään ei tapahdu, ennen kuin tulee ruumiita. Ensimmäisenä esimerkkinä mieleen tulevat case Eerika ja koulusurmat.
Toivon mahdollisimman paljon asiakkaita (ent. potilaita) julkiseen terveydenhoitoon ja terveyskeskuksiin, koska mitä useampi ihminen vaatii palvelua, sitä vaikeampi sitä on ajaa alas.
Todellinen prinsessa 