Tom tom to-tom-tom-tom!

Eli varoituksen sana geepeeeässistä.

Uskollisimmat lukijani tietävätkin, ettei minulla ole ollut ajokorttia kovin kauan.
Muutama vuosi sitten tuoreena kuskina ja rehvakkaana autonomistajana ostin Tomtom-navigaattorin, kun piti ajella Suomea ylös ja alas.
Paatuneena stadilaisena minulle autoilussa vaikeinta on löytää suomalaisista pikkukaupungeista pois päästäkseen moottoriteille.
Jotta matkailu kävisi jouhevammin, tein elämäni kenties tyhmimmän sijoituspäätöksen (YIT:n osakkeita ei lasketa, koska en mitenkään voinut osata ennustaa Venäjä-pakotteita) törsäämällä sata euroa ja rapiat Tomtomiin:
Rakkine putoili jatkuvasti tuulilasista, riippumatta siitä kuinka puhtaana sen imukupit ja lasin pidin ja mitä kikkoja yritin käyttää saadakseni laitteen pysymään lasissa. Tomtom muistuttaa aina sammutettaessa ottamaan sen pois, etteivät ilkeät rosvot vie sitä. Toisin sanoen: se on tarkoitettu otettavaksi lasista ja laitettavaksi takaisin jatkuvasti. Googlasin vinkit ja kiinnitin laiteen aina taiteen sääntöjen mukaan, mutta siitä huolimatta laite putoili jatkuvasti, kunnes eräänä päiväni hajosi ja musteni.
En ollut käyttänyt sitä puolta vuottakaan. En saanut rahoja takaisin, enkä vastausta reklamaatiooni, terveisiä vaan.

Eipä hätää: älypuhelimet on keksitty, on google-mapsit ja Here –palvelut, molemmat ilmaisia appejä, joilla pääsee hyvin paikasta toiseen. Äänenkin saa ainakin googlessa sen verran kovalle, ettei nimiä mainitsematta epävarmankaan kuskin tarvitse vilkuilla näyttöä ja ajaa ojaan tai etumaisen puskuriin, vaan voi luottaa kuulemiinsa ohjeisiin. (Aina tosin ohjeet eivät tule ajoissa, joskus kaistaa käsketään vaihtamaan vasta liittymän mentyä.  Itselleni tämä ei ole ollut vakava ongelma, koska yritän seurata opasteita, milloin niitä on tarjolla, ja yllättävän usein on.)

Navigaattorista käytetään myös lempinimeä eksytin.  Tätä havainnollistaakseni ja lukijoitteni opiksi ja ojennukseksi anekdootti elävästä elämästä:

Käyn yleensä kampaajalla Helsingin Kontulasta Vantaan Korsossa. Matkaa on vajaat parikymmentä kilometriä Lahdentietä (kai?) pitkin ja reitti Korsoon päin on jo melko lailla hallussa. Toisin on takaisin päin.
Erään kerran olin taas lähdössä kampaajalta, en luottanut itseeni enkä siihen että muistan kampaajani ohjeet. ja panin google mapsin päälle.
Syötin kotiosoitteen ja lähdin liikkeelle. Gps oli heti ihan sekaisin, eikä siihen selvästikään ollut luottamista, joten itsevarmasti ohitin Korson jälkeisen liittymän, josta meille mennään ja jatkoin matkaa. Tie kapeni kapenemistaan ja minulle alkoi valjeta, etten ollut menossa motarille.
GPS huusi ”käänny oikealle, käänny vasemmalle, tee u-käännös, käänny vasemmalle, käänny oikealle” ja näytti kotiin menon matka-ajaksi kaksi ja puoli tuntia!
No eihän sellaiseen ole luottamista.
Ajelin siis eteenpäin, kunnes näin opasteita Tikkurilaan. Ajattelin sieltä löytyvän jonkinlaista asutusta ja sivistystä, päätin turvautua perinteiseen menetelmään ja kurvasin ensimmäiselle bensikselle neuvoa kysymään. Avasin auton oven ja huikkasin joillekin jannuille kysymyksen, miten täältä pääsee Kehä ykköselle. Sain neuvot nousematta edes autosta ja löysin oikein hyvin reitin.
Kotona sitten aloin tutkiskella puhelimesta, mikä ihme navigaatiossani mätti, ja huomasin valinneeni kulkutavaksi kävelyn.
Älkää tehkö perässä.

Itse olen ajatellut pitää aivoni teräksisessä kunnossa korkeassta isätäni huolimatta suunnittelemalla reitttitni itse ja olemalla turvautumatta turhaan gps:ään.
Paitsi jos joudun pikkukaupunkiin josta haluan pois.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s