Kukkahattutäti toteuttaa itseään kirja- ja viinimessuilla

Pyöriskelin perjantaina Helsingin Kirja- ja viinimessuilla. Olin vähän pettynyt itseeni, sillä suoriuduin messukeskukseen vasta kahdeksi iltapäivällä, ja kiinnostavin ohjelma oli mielestäni jo mennyt: Jörn Donner oli ollut lauteilla jo 13:30.
Esikoiskirjailijoita olisi esitelty kello kaksi, mutta en huomannut asiaa ajoissa. Tein nimittäin  sen kohtalokkaan virheen että yritin selata messujen ohjelmaa kotikoneelta ja turhauduin koko hommaan. Mobiilissa toimi sitten huomattavasti kätevämmin, jahka sen tajusin. Aikatauluni venyi siksikin, että halusin lukea viimeiset sivut Sirpa Kähkösen ammoin ilmestyneestä romaanista Rautayöt. Siksi minua ilahduttikin, kun paikalle pölähdettyäni ensimmäinen kirjailijabongaus oli Kähkönen, joka kertoi jonkun kirjakaupan osastolla uusimmasta romaanistaan Graniittimies selkeäsanaisesti ja rauhallisesti.
En jaksanut kuitenkaan keskittyä pitkään, sillä olen löytänyt Kähkösen tuotannon vasta muutamia vuosia sitten ja olen hänen  tuotannossaan vasta Kuopio-vaiheessa. Tuskin luen Graniittimiestä seuraavaksi, koska hänen romaaniensa teemat eivät heti vanhene.
Kähkönen on loistava ja hienovarainen kirjailija. Erityisesti ihailen hänen lahjaansa tehdä asiat selviksi pelkillä sanavalinnoilla, tarkoin ja pienin keinoin. Kun vertaa Kähköstä esimerkiksi käsittämättömän suosittuun Kjell Westöön, niin siinä missä Westö pitää lukijaa idioottina ja vääntää kaiken rautalangasta, luottaa Kähkönen ihmisyyden universaaliin ymmärrettävyyteen ja omiin kirjoittajantaitoihinsa, eikä suotta. Kähköstä lukiessa saattaa itkettää, Westöä ei. Oletteko muuten lukeneet Westön kolumneja Yhteishyvässä? – Ei kannatakaan.
Kähkösestä en keksi muuta parannettavaa kuin kampauksen. Ennen niin kaunis nainen on nykyisin väritön siirryttyään punertavanruskeaan ”uskottavaan” klaniin. Vaadin blondin Kähkösen come backiä!
Kun tässä nyt estetiikan alueelle eksyttiin, tässä messujen kaunein osasto: Salakirjat. Pienkustantamo, jolla on valikoimissaan esoteerisen kirjallisuuden merkkitapauksia Noitavasarasta alkaen. Useat teoksista ovat kauniita näköispainoksia.

Salakirjojen osastolla oli samovaari, kahvipöytä ja perinteikkäästi pukeutuneita herroja.
Salakirjojen osastolla oli samovaari, kahvipöytä ja perinteikkäästi pukeutuneita herroja.

Olin vähällä tinkiä periaatteistani (-rationalismi, tieteellinen ajattelu) ja ostaa salaliittoteorioista kiinnostuneelle pojalleni mielestäni kohtuuhintaisen (10 €) englanninkielisen katsaukseen aiheesta, kuinka Illuminati ynnä muut kansainväliset salaiset järjestöt todellisuudessa hallitsevat maailmaa. Totesin kielen kuitenkin lapselle liian vaikeaksi, vaikka itse teoriat lapsenmielisille sopivatkin.
Kävikin niin, etten ostanut messuilta yhtään mitään, ja varmaan ihan hyvä . Edellisvuosienkin hankinnoista on osa avaamatta.
Joululahjojakin messuilta löytäisi ihan kenelle tahansa, mutta tällä kertaa en innostunut siitä mahdollisuudesta. Sitä paitsi  messut on minulle ennen kaikkea sosiaalinen tapahtuma, jossa tapaa tuttujen kirjailijoiden lisäksi sekä työn puolesta paikalla olevia että yleensä muitakin satunnaisia tuttuja.
Satuin paikalle kun Jukka Petäjä haastatteli Pirkko Saisiota. Käsittelyssä oli Saision Tampereen yliopiston kunniatohtoriksi promovointijuhlallisuuksien kuvailu. Pirkko Saisio on, paitsi mahtava kirjailija, myös hyvä esiintyjä ja hauska puhuja, mutta aihe ei ollut järin kiinnostava edes kaltaiselleni sivistys- ja kulttuurimyönteiselle täti-ihmiselle. Saision ihailtavan luonteva esiintyminen kuitenkin todistaa, ettei näyttelijäkoulutus mene hukkaan kirjailijassakaan.
Seuraavana vuorossa oli Minna Lindgren. Alkuun haastattelija Raisa Rauhamaa täräytti uutisen, että Ehtoolehto-trilogian englanninkieliset käännösoikeudet on ostanut arvovaltainen brittikustantamo Pan Macmillan. Kaipa ne on sitten luettava minunkin kun ei ole tullut sitäkään tehtyä. Lindgrenin lehtikolumneja voin myös suositella.
Linkki kustantajan tiedotteeseen: http://www.ahlbackagency.com/uncategorized/2014/10/pan-macmillan-acquires-world-english-rights-to-the-twilight-grove-trilogy-by-minna-lindgren/
Väilillä käväisin valta-aiheisen keskustelun loppumetreillä masentumassa  Juhana Torkki -nimisen minulle ennalta tuntemattoman ajattelijasuuruuden asiantuntemattomista mutu-kommenteista  ja vaikuttumassa poliitikan tutkija Anu Kantolan fiksuudesta ja järkevyydestä.
Sitten kuuntelin kääntäjien hersyvän oppinutta suomentamisen haasteita käsittelevää paneelia Kullervo-salissa. Keskustelemassa olivat Tarja Roinilan johdolla Miika Luoto, Arto Kivimäki ja Kristiina Lähde. Niistä, joihin itse osuin paikalle, tämä oli Kirjamessujen mielenkiintoisin keskustelu. Runoudesta mitään ymmärtämättömänä etenkin Kristiina Lähteen kuvailu Catharina Gripenbergin runojen  käännösprosessista oli avartava. Arto Kivimäen avaus, jossa hän muistutti Raamatunkin olevan käännöskirjallisuutta oli tarpeellinen herätys asiaan, jota harvemmin tulee ajatelleeksi, niin vakiintuneita erilaiset suomenkielisestä (siitä vanhemmasta omalla kohdallani) Raaamatusta levinneet ilmaukset ja sanonnat ovat.
Mutta voih, jouduin jättämään spekulaatiot kesken viiden maissa kun paikalle saapui ystävättäreni, jonka olin houkutellut seuraksi Viinimessuille. ”Ei mitään kirjoja”, totesi hän, ja koska kaikkea ei voi saada, eikä ainakaan yhtä aikaa, kannatin ajatusta.  Itse asiassa väitän että  hyvässä ja sivistyneessä kahden kukkahattutädin joukkueessa  puheenvuorot olivat vähintään yhtä korkeatasoisia kuin kirjamessujen paneeleissa.

#viski

Viinimessuilla oli kivaa ja maistoin vain yhtä pahaa viiniä, josta loput kaadoin hienotunteisesti pois vasta seuraavassa kojussa. Viinin haaskaaminen on suomalaiselle niin harvinaista, että voitte uskoa, että oli varsinaista mehua. Luulin olevani avarakatseinen ja ennakkoluulottomasti otin merlotia. Virhe.
Alla kuvamateriaalia sellaisista viineistä, joiden koin olevan syystä tai toisesta kuvaamisen arvoisia:

Hyvä katalonialainen cava avasi viinimessumme. Sopii niille jotka eivät tykkää aivan rutikuivasta, kuten minä. Kaverin rutikuiva, saman merkin cava, taisi kuitenkin olla vielä onnistuneempi valinta.
Hyvä katalonialainen cava avasi viinimessumme. Sopii niille jotka eivät tykkää aivan rutikuivasta, kuten minä. Kaverin rutikuiva, saman merkin cava taisi kuitenkin olla vielä onnistuneempi valinta.
Hyvä, kolmenkympin ei-rutikuiva samppis alkosta. Kaveri ei lämmennyt tälle, minä kyllä.
Hyvä, kolmenkympin ei-rutikuiva samppis alkosta. Kaveri ei lämmennyt tälle, minä kyllä.
Kaksi hyvää pinot noiria!
Kaksi hyvää pinot noiria!
Nämä jäivät mieleen. Molemmat varsin maukkaita.
Nämä jäivät mieleen, akustinenja monologi. Molemmat varsin maukkaita.
Jälkkäriviini maistuu. AInakin tämä madeira.

 

Jälkikäteen lisättynä aiheesta kiinnostuneille erinomaisia ehdotuksia sisältävä J-P Koskisen blogipäivitys Kirjamessuista: http://jpkoskinen.wordpress.com/2014/10/28/marsilainen-helsingin-kirjamessuilla/

 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s